Päätoimittajalta Hyvinkääläiset yrittäjät juhlivat lauantaina isosti – lahjatoive on maltillinen

Juhlasesonki on täällä. Isänpäivää seuraa joulu, ja se tietää lahjapulmia. Itselleni lahjakriisi osui kuluneen viikon loppuun.

Hyvinkään Yrittäjät juhlii satavuotista taivaltaan gaalan merkeissä lauantaina, ja luvassa on todella juhlavaa säihkettä.

Aamuposti on paikalla seuraamassa tilaisuutta. Raportoimme tapahtumista lukijalle lauantai-illan aikana sovelluksessa ja verkossa.

Mutta se lahja. Mikä on paras syntymäpäivälahja yrittäjille? Kysymällähän se selviää.

Aikataulu on tiukka – vain päivää ennen juhlan alkua. Vieläkö ehdin, tuskailen.

Päätän laittaa perinteisen tekstiviestin muutamalle hyvinkääläiselle yrittäjäaktiiville. Aloitetaan Hyvinkään Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Jarmo Mikkosesta. Mitä hän toivoisi lahjaksi satavuotiaalle Hyvinkään Yrittäjille?

Nyt odotellaan.

Aamuposti ei ole satavuotias, vaan 23-vuotias. Edeltäjä Hyvinkään Sanomat puolestaan perustettiin 1924. Se tarkoittaa, että hyvinkääläisestä yrittäjyydestä on uutisoitu sata vuotta.

Ja uutisoitavaa on riittänyt. Onhan Hyvinkää paikkakunta, jossa yrittäjyys on aina ollut aidosti ja voimallisesti läsnä. Perinteitä riittää, ja on myös riittänyt ihmisiä, joille yrittäjyys on sydämenasia.

Kuin todenteeksi puhelimeeni kilahtaa viesti. Puheenjohtaja Jarmo Mikkonen vastaa toivovansa lahjaksi "positiivista medianäkyvyyttä ja kaikkien yrittäjien merkityksen korostamista yksinyrittäjistä työnantajayrityksiin".

Toive on kohtuullinen.

Positiivista medianäkyvyyttä Aamuposti voi luvata, mutta vain tietyin reunaehdoin. Vaikka yrittäjyyttä erittäin mielellämme käsittelemmekin, olemme aina lukijan asialla. Tehtävämme on kuvata maailmaa sellaisena kuin se on. Välillä se tarkoittaa myös surujen ja murheiden kuvaamista.

Tehtävämme on kertoa myös niistä hetkistä, kun kaikki ei suju toiveiden ja suunnitelmien mukaan. Voimme silti kirjoittaa rakentavasti ja ratkaisuja etsien, emme pelkkiin ongelmiin keskittyen.

Toinen toive on helppo toteuttaa. Voimme vilpittömästi luvata, että kaikkien – tai kaikenlaisten – yrittäjien esiintuominen on myös lukijan etu. Juuri tästä syystä Aamuposti on joitakin vuosia sitten perustanut Rahan liikkeet -sarjan, jossa seurataan kaikenlaisten yrittäjien ja yritysten elämää Hyvinkäällä ja lähikunnissa.

Lukija löytää helposti sarjan kaikki osat yhdestä paikasta. Yrittäjäsisältöjä on kertynyt satoja, ja lisää tulee koko ajan.

Mistä se kertoo? Ainakin siitä, että tämän seudun yrittäjät ovat ylpeitä tekemisestään ja saavutuksistaan. Ilonaihe on myös se, että hyvin moni on valmis puhumaan myös tunteistaan: ilosta, toivosta ja välillä myös pelosta.

Tämä vuosikymmen ei ole ollut yrittäjille helppo. Haasteita on tullut eteen yksi toisensa jälkeen.

Jos hyvinkääläiset haluavat yhteisönä muistaa jotenkin satavuotiasta yrittäjäyhdistystä, se on helppoa. Käyttäkää omien yrittäjienne palveluita. Ostakaa tuotteita, ostakaa osaamista. Melkein voisi sanoa, että mitä täältä ei löydy, sitä ei tarvita.

Vielä ei ole muutamalta muulta tavoittelemaltani yrittäjältä lahjatoivetta kuulunut. Se ei ole ihme, sillä aikaa vastaamiseen oli niukalti.

Ehkä viestini saaneet yrittäjät ovat siellä missä pitääkin: yrittämässä. Luomassa työtä, elinvoimaa ja kasvua – omalla riskillään. Ei siinä ehdi välttämättä lahjatoiveita tai edes tulevia juhlia vielä miettiä.

Aamuposti onnittelee lämpimästi satavuotiasta Hyvinkään Yrittäjiä.

Kirjoittaja on Aamupostin päätoimittaja.