Helsingin poliisi on saanut tänä syksynä ilmoituksia Keskuspuistossa tapahtuneesta itsensäpaljastelusta. Viimeisin havainto on viime viikolta.
Ulkoilijat ovat tehneet syksyn aikana havaintoja itsensäpaljastajista Helsingin Keskuspuistossa.
Asiasta on keskusteltu esimerkiksi viestipalvelu Jodelissa.
Helsingin poliisin viestinnästä kerrotaan Helsingin Uutisille, että ilmoituksia asiasta on tullut eri puolilta puistoa.
– Viimeisen kolmen kuukauden ajalta poliisille on tullut hätäkeskuksen kautta muutamia ilmoituksia, jossa mainitaan itsensä paljastelu (masturbointi, sukuelimen esittely tai muu vastaava toiminta) Keskuspuiston alueella, Helsingin poliisin viestinnästä kerrotaan.
Poliisin tietojen mukaan viimeisin tapahtuma on ollut 1. marraskuuta ratsastustallien lähettyvillä. Ilmoittajan mukaan noin 20-vuotias mies juoksennellut alastomana ympäriinsä.
– Tapauksia on kuitenkin hankala yksilöidä, sillä tuntomerkit vaihtelevat. Joissain tapauksissa on ollut nuorempi mies ja joissain vanhempi tuntomerkkien perusteella. Lisäksi ilmoituksia on tullut eri puolilta Keskuspuistoa. Kyseessä ei siis välttämättä ole sama henkilö, poliisi muistuttaa.
Poliisin mukaan tapauksissa on ollut usein myös ilmoitusviivettä. Vaikka poliisi on mennyt paikalle, niin he eivät ole välttämättä enää tavoittaneet paikalta tuntomerkkeihin sopivaa henkilöä.