Kuluttaja-asiamies: Matkanjärjestäjien täytyy poikkeustilanteissakin noudattaa lakia ja palauttaa asiakkaiden rahat

Kuluttaja-asiamies Katri Väänäsen mukaan matkanjärjestäjien on noudatettava kuluttajansuojalakia myös poikkeustilanteissa. Martti Kainulainen / LEHTIKUVA
STT

STT

Koronaviruksen aiheuttamien matkustusrajoitusten vuoksi kuluttajilla on oikeus peruuttaa varaamansa matkapaketit ilman kuluja ainakin 13. huhtikuuta asti, kertoo kuluttaja-asiamies Katri Väänänen.

EU-komissio on eilen antanut asiasta linjauksen. Sen mukaan matkanjärjestäjien on noudatettava lainsäädäntöä poikkeuksellisessakin tilanteessa ja palautettava asiakkaiden rahat.

– Ymmärrämme, että tilanne on varsin poikkeuksellinen. Ei voi kuitenkaan olla niin, että matkustajat kantavat taloudellisen riskin, Väänänen sanoo tiedotteessa.

Kuluttaja-asiamiehen mukaan osa matkanjärjestäjistä on ilmoittanut, että koronaviruksen aihettamissa poikkeuksellisessa tilanteessa ne eivät palauta asiakkailleen rahoja näiden peruuttamista tai matkanjärjestäjän itse peruuttamista matkoista.

Kuluttaja-asiamiehen mukaan matkanjärjestäjien on noudatettava kuluttajansuojalakia myös poikkeustilanteissa.

Rahojen palautusajoista voidaan kuitenkin joustaa. Normaalisti asiakkaiden rahat pitäisi palauttaa 14 päivän kuluessa.

– Tilanne on yrityksille hankala ja on ymmärrettävää, että palautuksiin voi tulla jonkun verran viiveitä. Rahojen palautuksen sijaan matkatoimistot voivat tarjota asiakkailleen myös vouchereita eli etuseteleitä tai lahjakortteja. Asiakkaan pitää kuitenkin aina voida valita, ottaako hän rahojenpalautuksen vai voucherin, Väänänen sanoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut