Helsingin pörssipäivä alkoi reippaassa nousussa – tukilupaus kirittää Finnairia

Wall Streetillä keskeiset indeksit päätyivät plussalle. Esimerkiksi Nasdaq kohosi 2,3 prosenttia. AFP / LEHTIKUVA

STT , STT–AFP

Helsingissä pörssipäivä on alkanut vahvoissa nousutunnelmissa. Kun kauppaa oli käyty tunnin ajan, liikkui yleisindeksi noin 4,2 prosenttia plussalla.

Aamupäivän nousijoihin lukeutui lentoyhtiö Finnair , jolle hallitus kertoi suunnittelevansa tukea valtiontakauksen muodossa. Yhtiön kurssi oli lähes 15,6 prosentin nousussa.

Myös muualla pörssikurssit ovat olleet tänään nousussa, kun sijoittajia on rauhoittanut hallitusten ja keskuspankkien toimet koronaviruskriisin lieventämiseksi.

AFP:n mukaan Lontoon FTSE avasi reilun 5 prosentin nousussa, samoin Pariisin CAC 40. Frankfurtin DAX kipusi pörssin avauduttua jopa 6,5 prosenttia.

Aasiassa pörssiviikko on jo päättynyt. Sielläkin nähtiin reipasta rallia ainakin Hongkongissa, jossa Hang Seng -indeksi vahvistui lähes 5,1 prosenttia. Shanghain keskeinen Composite-indeksi päätyi noin 1,6 prosenttia plussalle ja Shenzhenin vastaava indeksi vajaat 1,3 prosenttia.

Vastaavasti Yhdysvalloissa pörssikurssit päätyivät eilen päivän päätteeksi plussalle. Pörssien lisäksi nousussa on ollut öljyn hinta, joka putosi aiemmin viikolla. Hinta pysytteli kuitenkin yhä alle 30 dollarissa tynnyriltä, kun koronavirus aiheuttaa pelkoa ylitarjonnasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut