Pääkaupunkiseudun suositut luontokohteet ruuhkautuneet – suosituimpia makkaranpaistopaikkoja kannattaa välttää

STT

STT

Pääkaupunkiseudun suositut luontokohteet kuten Nuuksion Haukkalampi ja Kirkkonummen Meikon alue ruuhkautuivat eilen pahoin, kertoo Metsähallitus. Myös Sipoonkorvessa on riittänyt ihmisiä, kertoo Metsähallituksen luontopalvelujen viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist STT:lle.

Metsähallitus arvioi, että taustalla on se, että koronaviruksen takia tapahtumia ja harrastuksia on peruttu, ja ihmiset ovat lähteneet luontoon. Lauantaina oli tosin pääkaupunkiseudulla myös kaunis ulkoilupäivä.

Metsähallitus toivoo, että ihmiset välttäisivät suosituimpia ulkoilupaikkoja.

– Halutaan rohkaista siihen, ettei esimerkiksi mennä siihen ruuhkaisemmalle makkaranpaistopaikalle vieri viereen paistamaan makkaroita, vaan otetaan omat eväät mukaan ja ollaan vähän syrjemmässä juomassa kahvia, Rosqvist sanoo.

Viranomaiset suosittelevat nyt välttämään kaikkialla lähikontaktia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Tapahtumia voi perua, mutta kansallispuistoja ei voi lähteä aitaamaan, vaikka ne ruuhkautuisivat.

Metsähallitus kyllä kannustaa lähtemään luontoon, kohdetta vain kannattaa miettiä.

–  Suomessa on aika paljon metsää ja luontoa, jossa pystyy olemaan ilman lähikontaktiakin.

Alueiden ruuhkia voi olla vaikea arvioida etukäteen, mutta hyvä neuvo on Rosqvistin mukaan mennä lähimpään metsään jalan. Liikenneruuhkia on Rosqvistin mukaan ollut, kun ihmiset välttävät julkista liikennettä ja menevät omalla autolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut