Yhdysvallat kosti ilmaiskulla liittoutumansa sotilaiden kuoleman Irakissa

Yhdysvaltojen puolustusministeri Mark Esper kertoi presidentti Donald Trumpin antaneen hänelle oikeuden "tehdä mitä on tehtävä". AFP / LEHTIKUVA
STT

STT

Yhdysvallat on tehnyt ilmaiskun Iranin tukemia taistelijoita vastaan Irakissa, kertovat useat kansainväliset mediat. Kyseessä kerrotaan olevan kostotoimi. Kolme Yhdysvaltain liittouman sotilasta kuoli Irakissa keskiviikkona ulkomaalaisjoukkojen käyttämään tukikohtaan tehdyssä raketti-iskussa.

Uutistoimisto AFP:n yhdysvaltalaisen sotilaslähteen mukaan iskut kohdistuvat asevarastoihin. Toisen AFP:n sotilaslähteen mukaan iskuja on tehty useissa maakunnissa eri puolilla Irakia. Kohteena ovat erityisesti shiiataistelijat, esimerkiksi puolisotilaallinen Kataib Hizbollah -ryhmä, jota Yhdysvallat on syyttänyt raketti-iskuista aiemminkin.

Uutiskanava CNN:n mukaan iskut kohdistuivat viiteen asevarastoon. Puolustusministeriön lausunnon mukaan iskujen tarkoituksena oli rajoittaa Kataib Hizbollahin kykyä iskeä liittoutuneiden joukkoja vastaan tulevaisuudessa.

Iskujen kierre jatkunut jo pitkään

Yhdysvaltalaisviranomaisen mukaan kaksi keskiviikkona kuolleista sotilaista oli Yhdysvalloista ja yksi Britanniasta. Ainakin 14 ihmisen kerrottiin haavoittuneen iskussa. Mikään ryhmittymä ei kuitenkaan ole ottanut iskuja nimiinsä.

Yhdysvaltojen puolustusministeriö varoitti torstaina, että "kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä" kolmen Yhdysvaltain liittouman sotilaan kuoleman jälkeen. Yhdysvaltain puolustusministeri Mark Esper kertoi presidentti Donald Trumpin antaneen hänelle oikeuden "tehdä mitä on tehtävä".

Liittoutuneisiin kohdistuneet iskut synnyttivät heti huolta Yhdysvaltain ja Iranin välien uudesta kiristymisestä. Presidentti Trump kommentoi tuoreimpia iskuja tuoreeltaan keskiviikkona.

– Sieltä on nyt ammuttu paljon raketteja. Ei kuitenkaan ole täysin selvää, että kyseessä olisi ollut Iran. Se oli kapinallisryhmä, mutta todennäköisimmin vaikuttaa siltä, että Iran on voinut tukea sitä, Trump muotoili CNN:n mukaan.

Tammikuun alussa Iranin ja Yhdysvaltojen välit kiristyivät äärimmilleen kun Yhdysvallat tappoi lennokki-iskussa vaikutusvaltaisen iranilaiskenraalin Qassem Suleimanin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.