Finnair laajensi lentojensa muutosoikeutta koronavirustilanteen vuoksi – peruu myös Rooman-lentojaan

Finnair päivitti lippujensa muutosehtoja. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA
STT

STT

Finnair on perunut kaikkiaan noin 1 400 lentoa koronavirustilanteen takia. Lentoyhtiö ilmoitti tänään peruvansa kaikki Rooman-lentonsa torstaista alkaen 7. huhtikuuta asti. Jo aiemmin Finnair kertoi peruvansa Milanon-lentonsa tästä päivästä lähtien 7. huhtikuuta asti. Yhtiöstä kerrotaan, että perutun lennon ajankohdan voi siirtää marraskuun loppuun asti tai käyttämättömästä lentolipusta voi hakea hyvitystä.

Ennen torstaita Finnair lentää Roomaan vielä kolme meno-paluulentoa.

– Ne lennetään niin, että konetta ei yövytetä siellä (Roomassa), eli tulemme meno-paluuna saman tien, Finnairin viestintäpäällikkö Manti Väätäinen-Pereira kertoo STT:lle.

Kolmen lennon tarkoituksena on saada Roomassa olevat matkustajat takaisin kotimaahan. Väätäinen-Pereiran mukaan on kuitenkin mahdollista, etteivät kaikki halukkaat mahdu viimeisille lennoille.

– Heidän täytyy sitten yrittää muiden yhtiöiden lennoille. Se mitä pystymme, niin pyritään uudelleen reitittämään (lentoja), mutta tilanne voi olla aika hankala.

Finnairilla ei ole tällä hetkellä muita lentoja Italiaan.

"Iso, iso muutos koko lentoalalle"

Italian-lentojen lisäksi Finnair on perunut myös muita Euroopan-lentoja sekä Aasian- ja kotimaan lentoja. Finnairin mukaan peruutuksiin on päädytty, koska matkustajamäärä tietyillä lennoilla on koronavirustilanteen takia hyvin vähäinen.

Finnairin taloustilanteeseen virustilanteen vuoksi tehdyt mittavat peruutukset aiheuttavat jo selvän loven.

– Kyllähän tämä on iso, iso muutos, ei ainoastaan Finnairille vaan koko lentoalalle, Väätäinen-Pereira sanoo.

Finnair kertoi jo aiemmin aloittavansa yt-neuvottelut määräaikaisista lomautuksista. Yhtiön koko Suomessa työskentelevää henkilöstöä koskevat neuvottelut alkavat 12. maaliskuuta, ja niiden arvioidaan kestävän kaksi viikkoa.

Muuttaminen onnistuu, perumisessa normaalit säännöt

Finnair kertoo päivittäneensä lentolippujensa muutosehtoja koronavirustilanteen vuoksi. Uusien ehtojen mukaan lentojen ajankohtaa voi muuttaa ilman maksua, kun matkustaa viimeistään 30. marraskuuta. Ehdot koskevat varauksia, jotka on tehty viimeistään 30. huhtikuuta.

Varauksen pitää olla Finnairin operoimalle ja markkinoimalle lennolle ja Finnairin lipulla. Muutosoikeus ei koske Finnair Holidays -matkojen, Aurinkomatkojen tai muiden matkanjärjestäjien asiakkaita.

Uudet ehdot koskevat vain lentovarausten muuttamista. Jos matkan haluaa perua kokonaan, noudatetaan mahdollisessa rahojen takaisinmaksussa normaaleja lippusääntöjä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut