Koronakauhu piti pörssit otteessaan ja kurssien suunta oli tukevasti kaakkoon

Wall Street ei piristynyt työministeriön julkistamista työllisyysluvuista. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA
STT

STT

Koronavirus piti kuristusotteensa pörsseistä myös perjantaina ja Euroopan pörssit jatkoivat laskuaan synkeän viikon päätteeksi. Helsingissä yleisindeksi laski päivän aikana 3,5 prosenttia ja päätyi pistelukuun 9 156. Helsingissä koko vaihtokärki hohti punaisena.

Koko viime vuoden lopun ja tämän vuoden alun pörssinousu alkaa siten olla poispyyhitty, sillä Helsingin yleisindeksi oli yhtä matalalla viimeksi lokakuussa.

Suunta oli alaspäin myös Frankfurtissa, Pariisissa ja Lontoossa. Erityisen kehno päivä oli Oslon pörssiin listatulle Norwegianille . Lentoyhtiön kurssi heikkeni päivän aikana pahimmillaan 26 prosenttia, tuoreimpien liikennelukujen julkistuksen jälkeen.

Yhdysvalloissa julkistettiin vahvoja työllisyyslukuja, jotka kertoivat, että maassa syntyi runsaasti uusia työpaikkoja vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana. Helmikuussa uusia työpaikka saatiin 273 000, mikä ylitti ennusteet selvästi.

Normaalioloissa tällaiset uutiset nostaisivat pörssikursseja Yhdysvalloissa, mutta nyt suunta pysyi edelleen alavireisenä. Odotus on, että koronaviruksen seuraukset Yhdysvaltojen taloudelle tulevat näkyviin tulevien kuukausien aikana.

Wall Streetillä Dow Jones -indeksi oli iltaseitsemän vaiheilla noin kahden prosentin verran laskussa.

Presidentti Donald Trump kommentoi tilannetta vakuuttaen, että kurssit lähtevät takaisin nousuun. Samalla hän vaati Yhdysvaltojen keskuspankki Fediä alentamaan ohjauskorkojaan uudelleen. Fed laski ohjauskorkoaan puolella prosenttiyksiköllä tiistaina, mutta toimi ei pysäyttänyt pörssien syöksyä.

Öljyntuotannon leikkauksista ei syntynyt sopua

Öljyntuottajamaiden järjestö Opecin esitys raakaöljyn tuotannon vähentämisestä ei saanut vastakaikua Wienissä pidetyssä ylimääräisessä kokouksessa. Venäjän energiaministeri Alexander Novak ilmoitti, että Opecin jäsenten ja ulkopuolisten tuottajamaiden tapaamisessa ei ollut syntynyt sopua.

Opec-maat olivat eilisessä kokouksessaan sopineet ehdottavansa muille öljymaille, että tuotantoa vähennettäisiin 1,5 miljoonaa tynnyriä päivässä. Öljyn hinta on ollut laskussa, kun koronaviruksen jarruttama maailmantalous on heikentänyt öljyn kysyntää tuntuvasti. Viitelaatu Brentin tynnyrihinta kävi perjantain aikana alimmalla tasollaan sitten vuoden 2017 kesän.

Venäjä oli jo etukäteen antanut ymmärtää, ettei se halua enää vähentää tuotantoa. Öljymaat ovat aiemmin pystyneet sopimaan tuotannon vähennyksistä, joilla pyritään tukemaan öljyn hintaa. Venäjä pelkää, että jos tuotantoa vähennetään lisää, voi se menettää markkinaosuuksia kilpailijoille.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut