Finnair lopettaa erillisen päästöhyvityspalvelunsa – jatkossa hyvitys siirtyy matkalippuihin

Poliisihallitus on tulkinnut päästöhyvityspalvelut rahankeräyslain alaiseksi vastikkeettomaksi toiminnaksi, joten Finnairkin lopettaa oman palvelunsa. Martti Kainulainen / LEHTIKUVA
STT

STT

Lentoyhtiö Finnair lopettaa nykymuotoisen päästöhyvityspalvelunsa, yhtiö tiedottaa. Taustalla on Poliisihallituksen tulkinta, jonka mukaan päästöhyvitysten tarjoaminen lentomatkustajille on rahankeräyslain alaista vastikkeetonta toimintaa.

Finnairin vastuullisuusjohtaja Anne Larilahti kertoo, että Finnair hakee nyt vaihtoehtoista tapaa päästöhyvityksiin. Päästöhyvityksiä kohtaan on ollut paljon kiinnostusta. Joka kuukausi on ollut hänen mukaansa ennätyskuukausi.

– Selkeästi ihmiset ovat alkaneet löytää palvelun ja ymmärtämään sen, että itsekin voi kantaa vastuuta, Larilahti sanoo.

Hän arvioi, että jatkossa päästöhyvitys tulee osaksi lentolipun hintaa. Haastava puoli on se, että on aikamoinen tietotekniikkaponnistus luoda uusia lippuluokkia. Hän odottaa, että uudet lippuluokat saadaan valmiiksi tämän vuoden puolella.

Finnairin lopetuspäätös koskee yhtiön Push for Change -päästöhyvitys- ja biopolttoainepalvelua. Erillisen palvelun kautta Finnairin asiakkaat ovat voineet ostaa biopolttoainetta tai tukea päästövähennysprojektia Mosambikissa.

Yhtiön mukaan rahat ovat menneet lyhentämättöminä biopolttoaineostoihin ja päästövähennysprojektiin, jossa tuetaan polttoainetehokkaiden liesien käyttöä Mosambikissa.

Yritys ei voi saada rahankeräyslupaa

Poliisihallituksen tulkinta tuli jo aiemmin julkisuuteen, kun se teki tutkintapyynnön vihreiden entisen kansanedustaja Antero Vartian perustamasta Compensate-säätiöstä, joka pyrkii torjumaan ilmastonmuutosta vapaaehtoisilla päästöhyvitysmaksuilla.

Poliisihallituksen arpajaishallinnon mukaan säätiön toiminta vaatii rahankeräysluvan, koska se on vastikkeetonta toimintaa. Vartia on kannellut asiasta oikeuskanslerille.

– Yrityksenä me emme voi saada rahankeräyslupaa, ja meidän pitää lopettaa toiminta siinä muodossa kuin se on nyt, Larilahti kertoo.

"Yrityksillä täytyy olla tällaisia mahdollisuuksia"

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) on pyytänyt sisäministeriötä arvioimaan mahdolliset tarpeet rahankeräyslainsäädännön muutoksille.

– On ihan selvää, että meidän pitää löytää kaikki keinot, joilla ilmastonmuutosta pystytään torjumaan, ja yrityksillä täytyy totta kai olla tällaisia mahdollisuuksia myös. Yhä useampi matkailija haluaa matkustaa ekologisemmin ja löytää ratkaisuita, hän sanoo.

Ohisalon mukaan alun perin oli tarkoituksena, että maaliskuun alussa voimaan tullut uusi rahankeräyslaki olisi mahdollistanut paremmin kompensoinnin.

– Mutta nyt näyttää siltä, että jos sekään ei toimi, niin sitten täytyy hakea päivityksiä tästä uudestakin laista, Ohisalo sanoo.

Tärkein hidaste on hinta

Biokomponentin osuus lentopolttoaineesta voi Larilahden mukaan olla enintään 50 prosenttia, jolloin päästöt vähentyvät noin 40 prosenttia. Hän kertoo, että biopolttoaineita on saatavissa tarpeeksi, mutta tuotantoa ja kysyntää pitäisi kuitenkin saada kiihdytettyä.

– Tärkein hidaste on ollut hinta. Se on tällä hetkellä 3–5 kertaa kalliimpaa kuin fossiilinen polttoaine, Larilahti muistuttaa.

Polttoaineet ovat lentoyhtiöiden suurin menoerä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut