Venäjän presidentti Vladimir Putin kommentoi lauantaina huhuttua vierailuaan Venäjän valtaamassa Mariupolissa, josta venäläismediat uutisoivat viime viikonloppuna.
Putinin väitetään vierailleen pahasti tuhoutuneen satamakaupungin lisäksi Krimin niemimaalla Sevastopolin kaupungissa.
Valtio-omisteisten medioiden julkaisemissa kuvissa ja videoissa Putin tervehtii kaupungin lähiön asukkaita yöllä, vierailee heidän kodeissaan ja ajaa henkilöautolla kaupungin alueella.
Yöajelusta julkaistun videon perusteella Venäjän presidentti ei ollut kiinnittänyt turvavyötään kuljettaessaan autoa. Asia nousi sunnuntaina esille Venäjän valtiontelevision Rossija 1 -kanavan ohjelmassa, jossa Putin avoimesti myöntää asian.
– Emme rikkoneet mitään sääntöjä, ainoana poikkeuksena, ettemme käyttäneet ajaessa turvavöitä. Mutta tällaisissa tapauksissa on parempi ajaa ilman turvavyötä, koska se mahdollistaa nopean poistumisen autosta, Putin selitti uutistoimisto Tassin mukaan.
Putinin liikennekäytös on noussut samasta syystä otsikoihin aiemmin vuonna 2018, kun hän avasi Krimin niemimaan ja Manner-Venäjän välille rakennetun Kertšinsalmen sillan. Tuolloin hän ajoi 19-kilometrisen sillan yli kuorma-autolla, käyttämättä turvavyötä. Tuolloin paikallinen lainsäätäjä Oleg Khomutinnikov teki asiasta valituksen Venäjän syyttäjänvirastoon ja pyysi tarkistamaan, rikkoiko Putin mahdollisesti lakia. Khomutinnikov valitti Putinista samalla tavalla myös vuonna 2019, kun tämä kuvattiin ajamassa moottoripyörää Krimillä ilman asianmukaista kypärää.
Venäjän oman lain mukaan ilman turvavyötä ajamisesta voidaan määrätä rangaistuksena tuhannen ruplan sakko.