Ensi yö on tuntia lyhyempi
Ensi yö on Suomessa tuntia lyhyempi, kun kelloja rukataan kesäaikaan. Kelloja siirretään tunnilla eteenpäin sunnuntain vastaisena yönä aamukolmelta.
Suomi oli aikanaan yksi viimeisistä Euroopan maista, joka otti kesäajan pysyvästi käyttöön. Suomessa on noudatettu kesä- ja talviaikaa vuodesta 1981 lähtien.
Kesä- ja talviaikaan siirtyminen on yhtenäinen käytäntö Euroopan unionissa.
Korkeakouluissa hybridiopetuksen toteutus koetaan kuormittavana
Hybridiopetus, eli yhtäaikainen lähi- ja etäopetus, koetaan pääosin raskaana toteuttaa ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa, selviää STT:n korkeakouluille tekemästä sähköpostikyselystä.
Korkeakoulujen vastauksissa myönnettiin hybriditoteutusten olevan kuormittavia opettajille.
Useassa vastauksessa kerrottiin ennemmin suosittavan joko etä- tai lähiopetusta, ei niiden yhdistelmää.
Kysyttäessä opiskelijoiden toiveista monissa vastauksissa taas todettiin opiskelijoiden toivovan opinnoilta joustavuutta.
Poliisilla rattijuopumusten tehovalvontaa - teillä myös huumepikatestejä matalalla kynnyksellä
Poliisi valvoo tehostetusti rattijuopumuksia koko maassa viikonloppuna. Teillä tehdään sekä taajamissa että niiden ulkopuolella sunnuntaiaamuun asti mahdollisimman paljon puhalluskokeita. Lisäksi poliisi tekee liikenteessä matalalla kynnyksellä huumepikatestejä.
Valvonnassa seurataan myös kuljettajien ajoterveyttä.
Rattijuopumukset ovat edelleen ylinopeuksien ohella suurin riskin tienkäyttäjien hengelle ja terveydelle, todetaan Poliisihallituksen tiedotteessa.
Ennakkotietojen mukaan rattijuopumustapauksissa kuoli viime vuonna 36 ihmistä, minkä lisäksi vammoja saaneita oli liki 400.
Helsingin rautatieaseman ja Pasilan linkkitornin valot sammuvat tänään Earth Hourin ajaksi
Valot sammuvat tänään ympäri maailmaa tunnin ajaksi. Ympäristöjärjestö WWF:n vuotuinen Earth Hour näyttää symbolisen valomerkin luonnon ja ilmaston puolesta.
Suomessa valot sammuvat Earth Hourin ajaksi muun muassa Helsingin päärautatieasemalta, Pasilassa sijaitsevasta Ylen linkkitornista ja Turun tuomiokirkosta.
Tänä vuonna WWF kerää lupauksia luonnolle. Osana Earth Houria voi luvata esimerkiksi kokeilla kasvipainotteisempaa ruokavaliota, vähentää turhaa kuluttamista tai äänestää eduskuntavaaleissa luontomyönteistä ehdokasta, WWF kertoo.
Suomessa tapahtumaan osallistuu vuosittain noin 1,5 miljoonaa ihmistä.
Viikonloppu vietetään talvisessa säässä
Viikonlopun ja alkuviikon sää on talvinen, ja paikoin lunta saattaa sataa useita kymmeniä senttejä, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Eteläisen Suomen yli kulkeva sadealue väistyy lauantain aikana, ja päivä poutaantuu lännestä alkaen. Lämpötilat ovat etelässä vielä plussan puolella, maan keskiosissa pakkasella.
Illasta maan eteläosiin saapuva sadealue työntyy sunnuntain aikana pohjoisempaan. Sunnuntaina lämpötilat painuvat etelässäkin pakkaselle.
Lapissa sää on viikonloppuna selkeä ja kylmä.
Alkuviikosta saapuva matalapaine saattaa tuoda runsaita lumisateita, ja pakkasta on koko maassa.
Ruandan kansanmurhassa toistatuhatta ihmistä pelastanut Paul Rusesabagina vapautettiin vankilasta
Hotelli Ruanda -elokuvan sankarin esikuva Paul Rusesabagina on vapautettu vankilasta Ruandassa, kertoo Yhdysvallat. Rusesabagina saapui vapautuksensa jälkeen Qatarin suurlähettilään virka-asunnolle.
Yhdysvaltojen mukaan Rusesabagina jatkaa matkaansa parin päivän kuluttua Ruandasta Qatariin ja edelleen Yhdysvaltoihin. Rusesabagina on Belgian kansalainen ja hänellä on Yhdysvaltojen oleskelulupa.
Rusesabagina auttoi pelastamaan Ruandan vuoden 1994 kansanmurhan aikana noin 1 200 ihmistä toimiessaan hotellin johtajana. Sittemmin Rusesabagina on kritisoinut Ruandan itsevaltaista presidenttiä Paul Kagamea, ja hänet tuomittiin 25 vuoden vankeuteen terrorismisyytteistä. (Lähde: AFP)
Ranska löylytti Hollannin 4-0 jalkapallon EM-kisojen karsinnoissa, Ruotsi kaatui belgialaishyökkääjän hattutemppuun
Ranska on voittanut Hollannin jalkapallon EM-kisojen karsintojen B-lohkossa yksipuolisin 4–0-luvuin.
Ottelun kovin maalintekijä oli ranskalainen supertähti Kylian Mbappe, joka teki maajoukkueen kolmannen maalin 21. minuutilla ja neljännen maalin 88. minuutilla. Ranskan muita maalintekijöitä olivat Antoine Griezmann 2. minuutilla Mbappen syötöstä Dayot Upamecano 8. minuutilla.
Toisaalla ottelukierroksella Ruotsi kärsi kirvelevän tappion Belgiaa vastaan. Belgian hattutempun tehnyt hyökkääjä Romelu Lukaku upotti Ruotsin luvuin 3–0 peliminuuteilla 35, 49 ja 83 tekemillään maaleilla.
Vilkas kilpailupäivä Salpausselän kisoissa - kilpailut alkavat sprinttihiihdolla ja huipentuvat mäkimiesten joukkuekilpailuun
Salpausselän kisojen toinen päivä alkaa maastohiihdon maailmancupin sprintin aika-ajolla kello 11.30. Perinteisen hiihtotavan sprintin erävaihe alkaa kello 14.
Yhdistetyn mäkiosuus alkaa Lahden suurmäessä kello 13 ja 10 kilometrin hiihto-osuus kello 16.30.
Kilpailupäivä päättyy mäkihypyn miesten joukkuekilpailuun, joka alkaa suurmäessä kello 17.15.