Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vasemmistoliiton puoluelipun varsi hajosi vaalimarkkinoilla Kärkölässä – tapauksesta aiotaan tehdä rikosilmoitus

Vasemmistoliiton puoluelipun teleskooppivarsi katkesi vaalimarkkinoilla Kärkölässä Päijät-Hämeessä lauantaina. Lippu lävähti maahan. Puolue aikoo tehdä tapauksesta rikosilmoituksen, kertoo paikalla ollut kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen (vas.) STT:n haastattelussa.

Pekonen uskoo, että joku oli katkaissut teleskooppivarren.

– Se oli rautatanko, joka oli mennyt ihan paksusta kohdasta poikki. Sellainen tanko ei tuulessa tai edes kaatuessaan mene poikki, Pekonen sanoo STT:lle.

Varren hajoaminen huomattiin Pekosen mukaan hieman yli puoli tuntia vaalimarkkinoiden alkamisen jälkeen. Tapahtuma jatkui normaalisti.

Pekonen ei ole kohdannut aiemmin vastaavaa. Tilanne aiheutti hänen mukaansa vaaliteltalla epävarmuuden ja hieman pelonkin tunnetta.

– Kaikkien pitäisi pystyä tekemään vaalityötä tällaisessa monipuoluejärjestelmässä ja demokraattisessa valtiossa ilman, että kenenkään tavaroita hajotetaan tai rikotaan.

Pekonen kertoi tapauksesta Instagram-tilillään. Asiasta uutisoi ensin Yle.