Nobelin rauhanpalkinnolla viime vuonna palkittu valkovenäläinen Ales Bjaljatski, 60, on saanut kymmenen vuoden vankeustuomion Valko-Venäjällä.
Bjaljatski on valkovenäläisen ihmisoikeusjärjestö Vjasnan perustaja ja yksi maan näkyvimmistä ihmisoikeusvaikuttajista. Syytteitä onkin pidetty tekaistuina näkyvän oppositiovaikuttajan saamiseksi vankilaan.
Hänen lisäkseen tuomion saivat myös kaksi muuta ihmisoikeusvaikuttajaa. Muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty on kuvannut tuomioita kostoksi miesten aktivismista.
Valkovenäläisen tuomioistuimen mukaan Bjaljatski tuomittiin "salakuljetuksen ja julkista järjestystä törkeästi rikkovan toiminnan rahoittamisen vuoksi".
Valko-Venäjän oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja kutsui tuomiota "häpeälliseksi epäoikeudenmukaisuudeksi".
Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock nimitti oikeusprosessia "farssiksi" ja sanoi, että Bjaljatski ja muut ihmisoikeusvaikuttajat tuomittiin "pelkästään heidän vuosia kestäneestä taistelustaan Valko-Venäjän kansan oikeuksien, arvon ja vapauden puolesta".
Bjaljatski pidätettiin Valko-Venäjän vuoden 2020 vilpillisiä presidentinvaaleja vastustaneiden protestien yhteydessä. Hän on ollut vangittuna siitä lähtien.
Nobel-päivä telkien takana Minskissä
Nobelin rauhanpalkinto jaettiin viime vuonna kolmelle taholle, joista yksi oli Bjaljatski.
Toinen palkinnon saajista oli venäläinen ihmisoikeusjärjestö Memorial ja kolmas ukrainalainen ihmisoikeusjärjestö Center for Civil Liberties (CCL).
Palkintopäivän Bjaljatski vietti telkien takana, eikä hän saanut lähettää seremoniaan edes omaa puhettaan.
Bjaljatski oli vankilassa ensimmäistä kertaa vuosina 2011–2014 verorikoksista tuomittuna. Myös näitä syytteitä pidettiin laajasti poliittisina.