Raideliikenteen lakko on halvaannuttanut Kreikan junaliikenteen tuhoisan junaturman jälkimainingeissa. Lakko on protesti sille, miten päättäjät ovat rautateitä hallinnoineet. Lakkoilijoiden mukaan hallitusten toiminta vuosien varrella on osaltaan vaikuttanut junaturman syntymiseen. Torstai-illan tiedon mukaan turmassa on saanut surmansa ainakin 57 ihmistä.
Vuorokauden mittaisesta lakosta ilmoittaessaan ammattiliitto tuomitsi sen, kuinka toisiaan seuranneilta hallituksilta on vuosien varrella puuttunut kunnioitus maan rautatieverkostoa kohtaan, mikä on johtanut tähän traagiseen lopputulemaan.
– Valitettavasti meidän jatkuvat pyyntömme pysyvän henkilöstön lisäämisestä, paremmasta koulutuksesta ja ennen kaikkea nykyaikaisen turvallisuusteknologian käyttöönotosta vain hylättiin, liitto sanoi.
Matkustaja- ja tavarajuna törmäsivät myöhään tiistai-iltana pääkaupunki Ateenan ja Thessalonikin kaupungin välisellä rataosuudella, lähellä Larissan kaupunkia. Matkustajajunassa oli Hellenic Train -junayhtiön mukaan noin 350 ihmistä. Törmäys on maan historian tuhoisin junaonnettomuus.
Mielenosoittajat syyttävät hallitusta huolimattomuudesta
Onnettomuuden vuoksi on järjestetty useita mielenosoituksia, joissa maan hallitusta on syytetty huolimattomuudesta siinä, miten se on valvonut rautatieverkostoa.
Noin 2 000 mielenosoittajaa oli torstaina kokoontuneena maan pohjoisosassa sijaitsevaan Thessalonikin kaupunkiin. Poliisin mukaan mielenosoituksessa heiteltiin kiviä ja polttopulloja.
– Rauha on nyt palannut, poliisin edustaja kuitenkin kertoi.
Mielenosoittajat kokoontuivat niin keskiviikkona kuin torstainakin Hellenic Trainin Ateenassa sijaitsevan toimiston ulkopuolelle. Torstaina paikalla oli noin 700 mielenosoittajaa.
Väkijoukko piti hiljaisen hetken kunnioittaakseen junaturman uhreja.
– Olemme vihaisia yhtiölle, hallitukselle ja aiemmille hallituksille, jotka eivät tehneet mitään parantaakseen olosuhteita Kreikan rautateillä, sanoi eläkeläinen Stavros Nantis mielenosoituksessa.
Metroverkostossa vastaavanlaisia ongelmia
Ateenassa metron työntekijät marssivat niin ikään ulos työpaikoiltaan torstaina. Lakon on ollut määrä kestää puolille öin. Heidän mukaansa metroverkosto kärsii vastaavanlaisista ongelmista kuin rautatieverkostokin.
– Vuosien ajan meidän liittomme on valittanut mittavista tarvikkeiden ja varaosien puutteista ja suunnattomasta henkilökunnan puutteesta, liitto sanoi ja kertoi tämän johtaneen siihen, että työntekijät ovat joutuneet tekemään pitkiä ja uuvuttavia päiviä.
Huono johtaminen, huono huolto ja vanhentuneet laitteet ovat olleet Kreikan reilun 2 500 kilometrin laajuisen rautatieverkoston vaivana jo vuosikymmenten ajan.
Kreikan valtio-omisteinen rautatieyhtiö Trainose yksityistettiin viisi vuotta sitten ja myytiin Ferrovie Dello Stato Italianelle, minkä jälkeen Trainosesta tuli Hellenic Train. Kauppa oli osa laajaa yksityistämisohjelmaa, jota Kreikan velkojat olivat vaatineet vuosia kestäneen velkakriisin aikana.
Yhtiö sanoi keskiviikkona tekevänsä yhteistyötä viranomaisten kanssa ja tarjosi taloudellista tukea matkustajille.