Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Presidentti Niinistö tapaa Ruotsin ja Norjan pääministerit – kaksi kolmesta nuoresta harkitsisi työpaikan vaihtoa, jos ei saisi tehdä etätöitä

Kaksi kolmesta nuoresta harkitsisi työpaikan vaihtoa, jos ei saisi tehdä etätöitä

Lähes kaksi kolmesta 18–29-vuotiaista harkitsisi työpaikan vaihtoa, jos ei saisi tehdä etätöitä, kertoo Suomen Yrittäjien tammikuussa tekemä kyselytutkimus. 30–44-vuotiaistakin uutta työtä harkitsisi yli puolet.

Monet etätöitä tekevät suomalaiset ovat kuitenkin palanneet takaisin työpaikoille. Kun vuosi sitten 44 prosenttia teki etätöitä koko ajan, enää neljäsosa on jatkuvasti etätöissä.

Kyselyn vastaajista etätöiden tekemistä halusi jatkaa osan viikosta 40 prosenttia ja koko ajan 15 prosenttia.

Keskisuurten kuntien päättäjät toiveikkaimpia tulevaisuudesta sote-uudistuksen jälkeen

Lähes puolet työeläkevakuuttaja Kevan kuntapäättäjäbarometriin vastanneista kuntapolitiikoista näkee oman kuntansa tulevaisuuden negatiivisena tai ainakin ristiriitaisena sote-uudistuksen jälkeen. Joka kolmas (35 prosenttia) arvioi kuntansa näkymät negatiivisiksi ja yhdeksän prosenttia piti niitä ristiriitaisina. Optimistien osuus jäi 18 prosenttiin.

Toiveikkaimpia oman kuntansa tulevaisuuden suhteen olivat keskisuurten, 50 000–100 000 asukkaan kuntien päättäjät. Heidän joukossaan 27 prosenttia näki kuntansa tulevaisuuden myönteisessä valossa.

Presidentti Niinistö tapaa Ruotsin ja Norjan pääministerit, myös ulko- ja puolustusministerit mukana

Presidentti Sauli Niinistö tapaa tänään Ruotsin pääministerin Ulf Kristerssonin ja Norjan pääministerin Jonas Gahr Stören. Tapaamiseen osallistuvat myös kaikkien kolmen maan ulko- ja puolustusministerit.

Kolmen pohjoismaan tapaaminen järjestetään Ruotsin pääministerin kesäasunnolla Harpsundissa.

Keskustelujen aiheina ovat maiden keskinäisen yhteistyön lisäksi ajankohtaiset turvallisuuskysymykset ja Ukrainan tukeminen. Presidentin kanslian mukaan tapaaminen on jatkoa presidentti Niinistön vuonna 2019 Kultarannassa aloittamalle tiivistetylle yhteydenpidolle Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä.

Venäjän hyökkäyksen vaikutukset ukrainalaislapsiin ovat tuhoisia

Venäjän hyökkäyssodalla Ukrainassa on ollut tuhoisia vaikutuksia ukrainalaislasten elämään vuoden aikana. Asiasta kertovat Pelastakaa lapset -järjestö ja Suomen Unicef tiedotteissaan.

YK:n tietojen mukaan sodassa on kuollut tähän mennessä 438 lasta. Lisäksi noin 850 lasta on loukkaantunut.

Sota vaikuttaa muun muassa lasten koulunkäyntiin, mielenterveyteen sekä perhe-elämään.

Koulunkäynti on häiriintynyt 5,7 miljoonalla ukrainalaislapsella, kertoo Unicef. Lukuvuoden alkaessa vain kolmannes kouluista pystyi avaamaan ovensa oppilaille.

CNN: Venäjä teki epäonnistuneen ohjuskokeen Bidenin Ukrainan-vierailun aikana, arvioivat yhdysvaltalaislähteet

Venäjä teki Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin Ukrainan-vierailun aikana ohjuskokeen, joka vaikuttaa epäonnistuneen, kertoo uutiskanava CNN.

Asiasta ovat kertoneet yhdysvaltalaisvirkamiehet, joista toisen mukaan Venäjä ilmoitti mannertenvälisen ballistisen ohjuksen testaamisesta Yhdysvalloille.

Virkamiesten mukaan Sarmat-ohjuksen testaus näyttää epäonnistuneen. Ohjusta on testattu aiemmin onnistuneesti.

Jos ohjuskoe olisi nyt onnistunut, olisi Venäjän presidentti Vladimir Putin luultavasti alleviivannut asiaa eilisessä puheessaan muttei maininnut lopulta koetta lainkaan.

Brasilian viikonloppuisissa tulvissa ja maanvyörymissä on kuollut liki 50 ihmistä, kymmeniä edelleen kateissa

Brasiliassa Sao Paulon osavaltiota viikonloppuna moukaroineiden rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa ja maanvyörymissä on saanut surmansa ainakin 46 ihmistä ja kymmenet ovat edelleen kateissa. Osavaltion kuvernööri arvioi, että kadonneiden määrä nostanee uhriluvun lähemmäs 70:tä.

Viranomaisten mukaan yli 1 700 ihmistä on evakuoitu kodeistaan väliaikaisesti ja ainakin 760 on menettänyt kotinsa.

Yksi pahiten kärsineistä alueista on suosittu rantakohde Sao Sebastiao, jossa satoi vuorokauden aikana yli kahden kuukauden sateita vastaava määrä vettä.

Brasilian ilmatieteen laitoksen mukaan sateet jatkuvat alueella vielä tällä viikolla. (Lähde: AFP)

Aho siivitti Carolinan kotivoittoon St. Louis Bluesista

Jääkiekon NHL:ssä Carolina Hurricanes on voittanut kotikaukalossaan St. Louis Bluesin maalein 4–1.

Carolinan suomalaisista parhaassa vireessä oli Sebastian Aho, joka teki joukkueen kolmannen maalin sekä syötti neljännen.

Toisaalla Ville Husso torjui voiton Detroit Red Wingsille, kun joukkue oli Washington Capitalsin vieraana. Detroit vei voiton 3–1, ja suomalaismaalivahti teki kaikkiaan 26 torjuntaa.

Detroitin suomalaispuolustaja Olli Määttä sai joukkueen avausmaalista syöttöpisteen.

Real Madrid murskasi Liverpoolin Mestarien liigassa, Napoli voitti vieraskentällä Frankfurtin

Jalkapallon Mestarien liigan neljännesvälieräavauksessa Liverpool hävisi Real Madridia vastaan myöhään tiistaina.

Liverpool johti kotiotteluaan 2–0, kun kamppailua oli takana 14 minuuttia. Sen jälkeen Real heräsi ja viimeisteli viisi osumaa. Ottelu päättyi Liverpoolin 2–5-tappioon, joten joukkueella on lähes mahdoton urakka edessään, jotta se pääsisi puolivälieriin.

Samaan aikaan pelatussa Eintracht Frankfurtin ja Napolin välisessä neljännesvälierässä italialaisvieraat ottivat tiukan otteen jatkopaikasta. Napoli nappasi Frankfurtista 2–0-vierasvoiton.