Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kyberhyökkäyksen hinta Uponorille: Tuotantokatkos leikkasi liikevaihtoa kymmenillä miljoonilla

Talotekniikkaa valmistavan Uponorin toimitusjohtajan Michael Rauterkusin mukaan yhtiön liikevaihdon laskun taustalla oli kyberhyökkäys loppuvuonna. Uponorin liikevaihto laski loka–joulukuussa noin 53 miljoonaa euroa eli 16 prosenttia toissa vuoden tasosta ja oli 276,5 miljoonaa euroa.

Uponor kertoi marraskuussa joutuneensa kiristyshaittaohjelmalla tehdyn hyökkäyksen ja mahdollisen tietomurron kohteeksi. Aiemmin yhtiö on kertonut hyökkäyksen vaikuttaneen varsinkin sen toimintoihin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Yhtiön keskiviikkona julkaisemassa tilinpäätöstiedotteessa toimitusjohtaja Rauterkus sanoo, että yhtiö sulki varotoimenpiteenä tuotantonsa ja kaikki järjestelmänsä hyökkäyksen vuoksi. Tuotantokatko kesti viikon, ja tuotanto palautui lopulta normaalille tasolleen joulukuun alkupuolella.

– Liikevaihto laski kaikissa divisioonissa, mutta kyberhyökkäys vaikutti vähiten Uponor Infraan, sanoo Rauterkus tulostiedotteessa.

Sittemmin liikevaihto on palautunut, ja yhtiö teki loppuvuonna 11 miljoonan euron vertailukelpoisen liikevoiton. Koko vuonna liikevaihto kasvoi noin 1,39 miljardiin euroon.

Muutosohjelma voi johtaa henkilöstövähennyksiin

Uponor ilmoitti keskiviikkona myös käynnistävänsä yhtiössä muutosohjelman, jolla se tavoittelee noin 30 miljoonan euron vuosittaisia kustannussäästöjä. Yhtiö perustelee muutosohjelman tarvetta sillä, että se pystyisi turvaamaan kilpailukykynsä.

Suunnitellut muutokset voivat yhtiön mukaan johtaa enintään 400 työpaikan vähentämiseen maailmanlaajuisesti. Yhtiöllä oli joulukuun lopussa noin 4 000 täysipäiväistä työntekijää, joista noin viidennes työskenteli Suomessa.