Oikeus katsoi osoitetuksi, että mies on seksuaalisesti kiinnostunut lapsista.
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 61-vuotiaan miehen ehdolliseen vankeuteen 20 vuotta sitten alkaneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Oikeuden mukaan mies hyväksikäytti peruskouluikäistä tyttöä vuosina 2003–2009 muun muassa vieraillessaan tämän perheen mökillä kesäisin.
Tapahtuma-aikaan nelikymppinen mies kosketteli toistuvasti lapsen sukuelintä jäädessään tämän kanssa kahden. Lisäksi hän lasta reppuselässä kantaessaan tunkeutui sormellaan tämän emättimeen. Ollessaan uimassa tai saunassa lapsen kanssa mies esitteli tälle erektiossa olevaa sukuelintään. Oikeuden mukaan teot toistuivat joka kesä miehen vieraillessa uhrin perheen mökillä.
Mies oli hakenut puhelimellaan kuvamateriaalia lapsista
Esitutkinnassa mies myönsi seksuaalisen kiinnostuksensa lapsiin. Hän sanoi vieneensä uhria ja tämän kaveria reppuselässä ja "olisiko siinä tullut sitten kosketeltua myös heidän sukupuolielimiinsä". Mies sanoi, että ymmärsi koskettelun olleen väärin.
Oikeudessa mies kiisti syytteen ja sen, että olisi myöntänyt tekoja esitutkinnassa. Hän syytti kuulustelijaa hyökkääväksi ja väitti tämän lisänneen asioita hänen kertomukseensa. Oikeus piti miehen väitteitä epäuskottavina ja katsoi, että tämän esitutkintakertomuksella on tavanomainen näyttöarvo.
Esitutkinnassa poliisi tutki miehen puhelimen hakuhistoriaa. Puhelimen hakuhistoriassa oli paljon lasten kuvia ja videoita, esimerkiksi latauksia, kuten "small naked girls". Oikeuden mukaan asiassa esitetty todistelu osoitti miehen olleen seksuaalisesti kiinnostunut tyttölapsista ja hänen toteuttaneen halujaan.
Oikeus: Valemuiston mahdollisuus on poissuljettu
Oikeus piti nyt noin kolmekymppisen uhrin kertomaa tapahtumista uskottavana. Oikeuden mukaan hänen kertomuksensa oli alusta alkaen yksityiskohtainen ja looginen. Hän teki rikosilmoituksen asiassa vuonna 2021. Oikeus katsoi saamansa selvityksen perusteella poissuljetuksi, että kyse olisi valemuistosta tai vakavasta muistivirheestä.
Todistajana kuultiin uhrin lapsuudenkaveria, joka kertoi miehen kosketelleen myös häntä. Hänen mukaansa mies lupasi hänelle ja uhrille karkkia, jos nämä riisuisivat uimapukunsa saunassa. Hän oli tapahtuma-aikana kertonut miehen käytöksestä toiselle vanhemmistaan, joka kertoi oikeudessa ottaneensa miehen tällöin tiukkaan puhutteluun.
Oikeus tuomitsi miehen vuoden ja kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja suorittamaan yhdyskuntapalvelua. Hänet määrättiin maksamaan uhrille 11 000 euroa henkisestä kärsimyksestä ja psyykkisestä haitasta.