Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Atrian toimitusjohtaja vaihtuu ensi vuonna: uudeksi toimitusjohtajaksi Kai Gyllström Arlasta

Elintarvikeyhtiö Atrian uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Kai Gyllström. Gyllström aloittaa tehtävässä 1. kesäkuuta 2023 sen jälkeen, kun nykyinen toimitusjohtaja Juha Gröhn jää toukokuun lopussa eläkkeelle.

Gröhn on toiminut Atrian toimitusjohtajana vuodesta 2011 lähtien, ja hän on ollut yrityksen palveluksessa vuodesta 1990. Yhtiön tiedotteen mukaan Gröhnin eläköitymispäätös oli hänen oma ratkaisunsa.

– Jään hyvillä mielin tehtävästä vaiheessa, kun yhtiön toiminta ja taloudellinen tilanne on toimintaympäristö huomioiden vakaa, Gröhn kommentoi tiedotteessa.

Atria ilmoitti tehneensä heinä–syyskuussa 16,2 miljoonan euron liikevoiton, ja tuolloin yhtiö kertoi pitävänsä suurimpana lähiajan riskinä energian hintaa. Yhtiö ilmoitti marraskuussa myös keskittävänsä siipikarjatuotantonsa Nurmoon Etelä-Pohjanmaalle ja sulkevansa Kangasalan Sahalahdella sijaitsevan siipikarjatehtaan vuonna 2024.

Uusi johtaja Arlasta

Kai Gyllström siirtyy Atrian johtoon puolestaan meijeriyhtiö Arlasta, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2009 saakka. Gyllström on toiminut Arla Ruotsin toimitusjohtajana kesäkuusta 2021 lähtien, mitä ennen hän johti konsernin Suomen-yhtiötä.

Atrian hallituksen puheenjohtajan Seppo Paavolan mukaan hallitus kiinnitti valinnassa huomiota kansainväliseen osaamiseen elintarvikealalla.