Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Uutissuomalainen: Rikostausta aiotaan tulevaisuudessa selvittää iäkkäiden ja vammaisten kanssa työskenteleviltä

Rikosrekisteriote pitää tulevaisuudessa tarkistaa iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden kanssa työskenteleviltä, jos hallituksen esitys hyväksytään, kertoo Uutissuomalainen.

Esityksen mukaan palvelunjärjestäjän tai -tuottajan täytyy selvittää työntekijöiden rikostausta, jos työ- tai virkasuhde kestää yhden vuoden aikana vähintään kolme kuukautta. Tätä lyhyemmissä sijaisuuksissa rikostaustan tarkistaminen olisi mahdollista, muttei pakollista.

Esitys annettiin Uutissuomalaisen mukaan eduskunnalle viime viikolla. Pykälä rikosrekisteriotteen tarkistamisesta sisältyy lakiehdotukseen, joka koskee sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen ja tuottamisen valvontaa. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2024 alusta, mutta vielä on kuitenkin epävarmaa, ehtiikö nykyinen eduskunta hyväksyä lain.