Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päivitämme verkkosivujamme - tilaajien on kirjauduttava uudelleen

Näin paljon suomalaiset saavat perintöä: enemmistölle alle 20 000 euroa

Perintöosuuksia sai vuonna 2019 yhteensä 141 900 henkilöä. Heistä 60 prosenttia sai perintöosuuksia alle 20 000 euroa. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen uudesta kokeellisesta tilastosta.

Kun perintöosuus jää alle 20 000 euron, siitä ei makseta perintöveroa.

– Tilastoitavat euromääräiset arvot ovat verotettavia arvoja eli arvoja, joihin perintöveron määrä perustuu. Perintöveron lopulliseen määrään voivat kuitenkin vielä vaikuttaa esimerkiksi mahdolliset veroon tehtävät vähennykset, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Samuel Ikonen Tilastokeskuksen verkkosivuilla.

Perintöosuuden verotettava arvo oli vuonna 2019 vähintään 200 000 euroa noin kolmella prosentilla ja vähintään miljoona euroa 0,2 prosentilla perinnönsaajista.

Lähes puolet kaikista perinnönsaajista oli 45–64-vuotiaita.

Verotettavia lahjoja vuonna 2019 sai 18 500 henkilöä.

Puolet verotettavia lahjoja saaneista sai lahjoja enintään 30 000 euroa. Vajaa neljäsosa sai lahjoja alle 15 000 euroa ja neljäsosa yli 69 700 euroa.

Noin joka kolmas lahjansaaja sai lahjaksi rahaa. Seuraavaksi yleisimpiä verotettavia lahjoja olivat vapaa-ajan kiinteistö ja kiinteistö.

Verotettava lahja tarkoittaa, että lahjansaaja on saanut samalta lahjanantajalta kolmen vuoden aikana lahjoja, joiden yhteenlaskettu arvo on vähintään 5 000 euroa. Tilastoinnissa ovat mukana vain verotettavat lahjat, sillä verottomista lahjoista ei tarvitse tehdä lahjaveroilmoitusta.