Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Uutistoimistot: Venäläisohjuksia lensi Puolaan, kaksi kuollut – Niinistö: "Tilannetta seurataan herkeämättä"

Kansainväliset uutistoimistot kertovat, että Venäjän ohjuksia on osunut Nato-maa Puolaan ja kaksi ihmistä on kuollut.

Uutistoimisto AP nojaa tietonsa yhdysvaltalaisiin tiedustelulähteisiin ja uutistoimisto Reuters paikallisiin pelastusviranomaisiin. Iskut osuivat Przewodowin kylään Itä-Puolassa, lähellä Ukrainan rajaa.

– Palomiehet ovat paikalla, eikä ole selvää, mitä on tapahtunut, palokunnan päivystäjä Lukasz Kucy kertoi Reutersin mukaan.

Reutersin mukaan myös puolalainen radiokanava ZET on raportoinut kahden ohjuksen osuneen Przewodowiin.

Yhdysvaltain puolustusviranomaiset eivät Reutersin mukaan ole voineet vahvistaa ohjusiskuja.

Interfaxin mukaan Venäjä kiistää ohjustensa osuneen Puolaan.

Puola ilmoittaa kutsuneensa hätäistuntoon kansallisesta turvallisuudesta vastaavan neuvoston. Puolan hallituksen tiedottaja Piotr Müller kertoi pääministeri Mateusz Morawieckin kutsuneet kokouksen kriisitilanteen takia.

Lisäksi Unkarin pääministeri on kutsunut koolle maan puolustusneuvoston, koska öljyntuonti Venäjältä Unkariin johtavasta öljyputkesta on loppunut, kertoo pääministerin tiedottaja Zoltan Kovacs Twitterissä.  

Viron ulkoministeriö kommentoi tuoreeltaan Twitterissä pitävänsä uutisia Puolasta hyvin huolestuttavina, olevansa yhteydessä Puolaan ja muihin Nato-maihin sekä olevansa valmis puolustamaan jokaista tuumaa Nato-alueesta.

Myös Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi uutisia Twitterissä "huolestuttaviksi".

– Tarkan ja vahvistetun tiedon saaminen on nyt ensiarvoisen tärkeää. Sen jälkeen on johtopäätösten aika. Tilannetta seurataan herkeämättä, Niinistö kirjoittaa.

Ukrainan ilmavoimien mukaan Venäjä on ampunut tiistaina noin sata ohjusta Ukrainaa kohti. Iskuja tehtiin pääkaupunki Kiovan lisäksi muun muassa Lviviin ja Harkovaan. Iltaan mennessä maassa oli seitsemän miljoonaa kotitaloutta ilman sähköä.

Ukrainan mukaan maassa seitsemän miljoonaa kotitaloutta ilman sähköä Venäjän ohjusiskujen jäljiltä