Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Toinen Helsingissä tänään ilmenneistä putkirikoista on korjattu, keskustan rikkoa vielä tutkitaan

Helsingissä tänään ilmenneiden vesiputkirikkojen jäljiltä ei ole enää asukkaita ilman vedensaantia, kertoo HSY:n verkko-osaston johtaja Tommi Rantala STT:lle.

Haagassa Vaakatiellä sattunut putkirikko saatiin korjattua hieman puolenpäivän jälkeen. Rantala kertoi maanantaina alkuillasta, että alueen asukkaat saavat vettä tavalliseen tapaan. Rantalan mukaan alueella oli aamupäivästä enimmillään noin 500 asukasta ilman vettä.

Helsingin ydinkeskustassa Mikonkadulla selvitystyöt putkirikon syystä ja tarkemmasta sijainnista olivat vielä alkuillasta kesken. Myös siellä vedensaanti sujuu kuitenkin kuten ennen putkirikkoakin.

– Tutkimme vielä, että onko kyseessä meidän runkojohto vai tonttijohto. Epäilys on, että kyseessä on tonttijohto. Silloin vastuu korjaamisesta on kiinteistön omistajalla, Rantala sanoi aiemmin maanantai-iltapäivänä.

Rikkoutunut runkoputki on peräisin 1940-luvulta

Sunnuntaina sattuneet yhteensä viisi putkirikkoa haittasivat liikennettä kantakaupungin alueella. Pelastuslaitoksen mukaan vettä tulvi tuolloin myös kiinteistöihin ja maata sortui paikoin.

Rantalan mukaan mikään ei viittaa siihen, että viikonlopun vesivuotoihin tai sen jälkeen havaittuihin uusiin vikoihin liittyisi sabotaasia tai ilkivaltaa.

Rantala arvioi, että sunnuntaina ja maanantaina havaittujen vuotojen syynä voisi olla paineaalto, joka on kurittanut ikääntynyttä verkostoa.

Hän muistuttaa, että osa pääkaupunkiseudun vesihuollon putkistosta on iäkästä. Rikkoutunut runkoputki oli asennettu vuonna 1940.