Saksan valtio on estänyt kiinalaisomisteista yhtiötä ostamasta Dortmundissa sijaitsevaa mikropiiritehdasta turvallisuussyihin vedoten. Kiinalainen Sai MicroElectronics oli yrittänyt ostaa tehtaan ruotsalaisen tytäryhtiönsä Silexin kautta.
– Meidän on suhtauduttava erityisellä tarkkaavaisuudella yrityskauppoihin, jotka liittyvät tärkeään infrastruktuuriin tai joissa teknologiaa voi virrata ostajille EU:n ulkopuolisissa maissa, perusteli päätöstä Saksan talous- ja ilmastonsuojeluministeri ja varaliittokansleri Robert Habeck.
Dortmundin tehtaan omistaa saksalaisyhtiö Elmos, joka rakentaa komponentteja pääasiassa autoteollisuuden tarpeisiin. Silex oli yrittänyt ostaa tehtaan Elmosilta 85 miljoonalla eurolla.
Ministeriön mukaan kaupan toteutuminen olisi voinut vaarantaa Saksan turvallisuuden. Euroopan suurimman talousmahdin Saksan taloudelliset kytkökset Kiinaan ovat herättäneet huolta erityisesti Ukrainan sodan myötä, koska Saksa maksaa nyt kallista hintaa aiemmasta riippuvuussuhteestaan Venäjään.
Saksalaisen talouslehti Handelsblattin mukaan Saksa olisi niin ikään estämässä kauppaa, jossa kiinalainen sijoitusyhtiö olisi ostamassa Baijerissa toimivaa ERS Electronic -yhtiötä.
Kiina-kysymys jakaa hallitusta
Moni pelkää, että Saksa toistaa Venäjän-suhteessa tekemiään virheitä nyt Kiinan kohdalla, ja asia jakaa myös Saksan hallituskoalitiota. Habeck edustaa varovaisempaa linjaa ajavia vihreitä, mutta sosiaalidemokraatteja edustava liittokansleri Olaf Scholz on puolustanut läheisiä taloudellisia siteitä Kiinan kanssa.
Habeck vastusti jyrkästi viime kuussa kiinalaisyhtiö Coscon aikomusta ostaa osuus Hampurin satamasta. Scholz kuitenkin runnoi tahtonsa läpi asiassa talousministeriön vastalauseista huolimatta ja salli kiinalaisten ostaa suunniteltua pienemmän osuuden.
Scholz on ajanut Saksan teollisuuden johtajien asiaa. Kiina on merkittävä markkina saksalaisille tuotteille erityisesti autoteollisuudessa, ja monet maan työpaikat ovat riippuvaisia maiden välisestä suhteesta. Arvostelua herätti viime viikolla järjestetty matka, jossa Scholz ja saksalaisten yritysjohtajien delegaatio vierailivat Pekingissä.
Vierailu järjestettiin pian sen jälkeen, kun Kiinan presidentti Xi Jinping oli kiristänyt otettaan vallasta turvaamalla jatkokautensa kommunistipuolueen johdossa.