Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Twitter aloitti potkujen jakelun, puolet työntekijöistä saamassa lähtöpassit

Twitter aloitti perjantaina työntekijöidensä irtisanomiset. Sisäisen viestin mukaan noin puolet yhtiön 7 500:sta työntekijästä menettää työpaikkansa.

Yhtiön uusi omistaja, miljardööri Elon Musk oli jo aiemmin antanut kenkää yhtiön toimitusjohtajalle ja hallitukselle.

Twitterin työntekijöille tieto oman työpaikan säilymisestä oli määrä antaa sähköpostitse. Torstaina lähetetyssä sähköpostiviestissä työntekijöitä kehotettiin lähtemään kotiin ja olemaan tulematta työpaikoilleen perjantaina. Yhtiön toimistojen kerrottiin olevan väliaikaisesti suljettuna.

Ryhmä yhtiön työntekijöitä alkoi jo torstai-iltana valmistella joukkokannetta laittomasta irtisanomisesta. Kalifornian osavaltion ja liittovaltion työlainsäädännön mukaan suurista irtisanomisista on annettava ennakkovaroitus 60 päivää ennen niiden toteuttamista.

Twitterin työntekijät ovat varautuneet irtisanoutumisiin siitä lähtien, kun Musk viimeisteli yrityskauppansa viime viikolla.

Musk maksoi Twitteristä 44 miljardia dollaria, huomattavasti enemmän kuin mitä enimmäkseen tappiota tuottaneen yhtiön arvo on. Kaupan seurauksena yhtiön velkataakka on paisunut noin 13 miljardilla dollarilla. Yhtiön arvioidaan joutuvan maksamaan korkoja noin miljardi dollaria vuodessa.

Suuryritykset panivat mainokset jäihin

Musk on sanonut pyrkivänsä lisäämään Twitterin tuottavuutta. Hän on muun muassa ilmoittanut varmennettujen Twitter-tilien muuttuvan maksullisiksi. Musk puhui ensin 20 dollarin kuukausimaksusta, mutta laski myöhemmin pyyntöään kahdeksaan dollariin.

Viranomaiset ja kansalaisjärjestöt ovat pelänneet Muskin avaavan viestipalvelun hallitsemattomalle vihapuheelle ja valheelliselle tiedolle. Hänen on myös pelätty päästävän palveluun takaisin aiemmin syystä tai toisesta käyttökiellon saaneita käyttäjiä.

Moni suuryritys on viime päivinä keskeyttänyt mainostamisen Twitterissä, koska ne eivät halua tuotteidensa näkyvän epäsuotuisassa ympäristössä. Muun muassa elintarvikeyhtiö General Mills, saksalainen autojätti Volkswagen ja lääkeyhtiö Pfizer ovat panneet mainontansa jäihin. Amerikkalainen General Motors teki saman jo viime viikolla, ensimmäisenä suurena mainostajana. Kolaus on kova, sillä mainokset ovat Twitterin suurin tulonlähde.

Perjantaina Musk jo valittelikin, että Twitter on menettänyt valtavasti liikevaihtoa. Hän syytti tästä "aktivistiryhmiä", jotka hänen mukaansa painostavat mainostajia.

– He yrittävät tuhota sananvapauden Yhdysvalloissa, Musk väitti.

Muun muassa sähköautoja valmistavaa Teslaa ja avaruusteknologiayritys SpaceX:ää luotsaavaa Musk yritti kiemurrella eroon sovitusta Twitter-kaupasta kesällä. Hän suostui kuitenkin syksyllä ostamaan yhtiön aiemmin sovitulla summalla sen jälkeen, kun Twitter pakotti oikeusteitse Muskin viemään kaupan maaliin.