Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Muotivaatteiden myynti kovassa kasvussa koronakuopan jälkeen – "Kuluttajilla on käynnissä korvaushankintabuumi"

Vaikka suomalaisten ostovoima on inflaation vuoksi laskusuunnassa, muotikaupassa suunta näyttää ylöspäin. Muoti- ja urheilukauppa ry:n mukaan myynnissä näkyy nyt se, että muotikaupassa on meneillään ensimmäinen koronavapaa syyssesonki sitten vuoden 2019.

Pandemian aikana muotivaatteiden myynti laski merkittävästi, kun koronavirus perui juhlia ja muita tilaisuuksia ja lisäsi etätyön määrää. Vaatekaupassa myyntiä siirtyi muotikaupasta urheilukauppaan.

Nyt on tapahtunut siirtymää muotikaupan suuntaan, ja etenkin syyskuussa vaatteita ja kenkiä ostettiin odotettua enemmän. Miesten muotivaatteiden myynti kasvoi syyskuussa 42 prosenttia vuoden takaisesta, ja koko vuoden kasvu on 16 prosenttia. Naisten vaatteissa kasvu oli syyskuussa 31 prosenttia ja vuoden alusta 10 prosenttia. Jalkineiden verkkomyynti loikkasi syyskuussa peräti 48 prosenttia.

– Suomalaisten asenteissa on selkeästi menossa ensimmäinen koronavapaa syyssesonki kahteen vuoteen. Kuluttajilla on käynnissä korvaushankintabuumi, kun vaatekaappi kaipaa päivittämisen. Myös kaikkea lämmintä ostetaan paljon, Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää sanoi tiedotteessa.

Muoti- ja urheilukauppa ry:n kaupan odotuksia mittaava myyntibarometri ennustaa kasvun jatkuvan ainakin vielä joulun yli.

Urheilukauppa yhä vilkkaampaa kuin ennen pandemiaa

Urheilukaupalle pandemia oli vahvaa aikaa, sillä se suosi yksilökuntoilua ja vapaa-ajan harrastuksia. Nyt urheiluvälinekauppa on hiljentynyt, laskua vuoden alusta on 9 prosenttia. Kankaanpää huomauttaa että talviurheilun painoarvo on urheilukaupalle merkittävä, joten lumentulo ratkaisee koko vuoden myynnin kehityksen.

Vastakkaisista trendeistä huolimatta muotikaupan arvo on yhä 6,7 prosenttia pandemiaa edeltävän tason alapuolella, kun taas urheilukauppa on 9 prosenttia pandemiaa edeltävää aikaa ylempänä.

Kodintekstiilien myynti vähentyi syyskuussa 7 prosenttia ja vuoden alusta 5 prosenttia. Tässä näkyy rakentamisen ja kodinvaihdon hiljeneminen koronabuumin jälkeen.