Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Teslan heinä-syyskuun tulos yli kaksinkertainen vuoden takaiseen verrattuna – liikevaihto jäi alle odotusten

Sähköautoja valmistava Tesla on ilmoittanut heinä-syyskuun tuloksensa olleen noin 3,3 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Lukema on yli kaksinkertainen verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon, jolloin tulos oli noin 1,6 miljardia.

Miljardööri Elon Muskin johtama yhtiö sanoo tuloskatsauksessaan liikevaihdon olleen ennätysmäinen. Tästä huolimatta 21,5 miljardin liikevaihto jäi noin 500 miljoonaa dollaria alle analyytikoiden esittämien ennusteiden.

Tesla kertoo autotoimitusten määrän kasvaneen kuluneen vuosineljänneksen aikana. Yhtiö ei ole paljastanut tavoittelemaansa tämän vuoden toimitusmäärää, mutta analyytikot arvioivat sen olevan 1,4 miljoonaa autoa.

Teslan osakkeen arvo on sukeltanut yli 16 prosenttia syyskuun lopun jälkeen. Tulosjulkistuksen jälkeen yhtiön osakkeen arvo jatkoi heikentymistään.