Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Liikenneministeri Harakka STT:lle: Esitämme 30 miljoonan euron panostuksia Karjalan rataan ensi vuonna, rahat Saimaan kanavan investointien perumisesta

Saimaan kanavan investointien perumisesta ensi vuonna säästyvä noin 30 miljoonaa euroa ollaan suuntaamassa Karjalan radan parantamiseen. Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka kertoo STT:lle, että he ovat esittämässä noin 30 miljoonan euron panostuksia Karjalan rataan ensi vuodelle.

Hänen mukaansa se on sekä liikenne- ja viestintäministeriön että SDP:n tahtotila. Asiaa on esitetty sekä valtiovarainministeriölle että valtiosihteerityöryhmälle ja se on Harakan mukaan saavuttanut myötämielisen vastaanoton siten, että se voi edetä.

– Tämä on se vuoden 2023 osuus, ja se mikä Saimaan kanavasta sitten seuraavina vuosina tulee, on seuraavan hallituksen asia, Harakka kertoi kesäkokouksessa Hämeenlinnassa.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on jo aiemmin esittänyt, että Saimaan kanavan sulkujen pidentämisestä säästyvät rahat käytettäisiin Itä-Suomen liikennehankkeisiin.

Hallitus kokoontuu ensi viikolla budjettiriiheen päättämään ensi vuoden tulo- ja menoarviosta. Lopullisesti budjetista päättää eduskunta vuoden loppuun mennessä.

Liikennehankkeet ovat Harakan mukaan nopea keino auttaa Itä-Suomea

Harakan mukaan 30 miljoonan euron panostus Karjalan rataan ensi vuonna jakautuu Pohjois-Karjalan, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson hyödyksi. Harakka ei tässä vaiheessa kerro tarkemmin, mitä kaikkea 30 miljoonalla eurolla tehtäisiin.

– On useita kohteita, mutta ne saattavat vielä vaihdella, hän sanoo.

Saimaan kanavan remontti peruttiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Itä-Suomen taloudellinen tilanne on muutoinkin huonontunut Venäjän hyökkäyssodan jälkeen, ja hallitus pohtinee budjettiriihessä myös keinoja Itä-Suomen auttamiseen.

– Liikennehankkeet ovat tässä ehdottomasti se yksi nopea toimi, Harakka sanoo.

Hallitus on tehnyt 12-vuotisen liikennesuunnitelman, jonka mukaisesti se laittaa liikkeelle erilaisia investointeja vuosittain.

– Kukin hallitus valitsee sieltä valikosta, mitä se haluaa edistää. Nämä kaikki Karjalan radan ensi vuonna käynnistävät hankkeet ovat siellä ykköskorissa, Harakka sanoo.