Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

EU lisäsi venäläisen kullan kiellettyjen tuontituotteiden joukkoon – myös Yön sudet EU:n pakotteiden piiriin

Venäläinen kulta on lisätty Euroopan unionin kieltämien tuontituotteiden listalle. EU:n laajentamat talouspakotteet Venäjää vastaan tulivat voimaan perjantaina.

Kullan lisäksi tuontikielto koskee ulkoministeriön mukaan myös kultajalosteita. Kulta on energian jälkeen Venäjän toiseksi merkittävin vientituote.

Tullin mukaan matkailijat voivat tuoda Venäjältä Suomeen koruja ja kultaseppien tuotteita, kunhan matkailijat omistavat ne eikä niitä tuoda myytäväksi. Suomeen ei ole Tullin mukaan tuotu alkuvuoden aikana kultaa, joka on peräisin Venäjältä.

EU päätti myös tarkentaa aiemmin voimaan tullutta talletuskieltoa koskemaan myös Venäjän ja EU:n ulkopuolisia maita, jotta pakotteita ei voitaisi kiertää yhtä helposti kuin ennen. Venäläinen Sberbank lisättiin myös pakotelistattujen rahoituslaitosten joukkoon.

Myös henkilöitä ja yhteisöjä koskevia pakotteita laajennettiin. Esimerkiksi Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia tukeva moottoripyöräkerho Yön sudet on perjantaista lähtien EU:n pakotteiden piirissä.

EU ja Yhdysvallat ovat asettaneet keväästä lähtien aiempaa kovempia talouspakotteita Venäjälle sen jälkeen, kun maa käynnisti hyökkäyssodan Ukrainaan ja tunnusti Itä-Ukrainan separatistialueiden itsenäisyyden.