Yli 20 ihmistä kuoli ja kymmeniä haavoittui Venäjän ohjusiskuissa Odessan alueella

Etelä-Ukrainan Odessan alueella ainakin 21 ihmistä kuoli ja kymmeniä haavoittui Venäjän ohjusiskuissa perjantaina. Kuolleiden joukossa oli ainakin yksi lapsi, kertoivat Ukrainan viranomaiset.

Sairaalaan kuljetettiin lähes 40 ihmistä. Heidän joukossaan oli viranomaisten mukaan kuusi lasta.

Iskut osuivat Serhiivkan kaupunkiin, joka sijaitsee noin 80 kilometriä Odessan kaupungista etelään.

Ukrainan valtion hätäpalvelu kertoi, että esimerkiksi yhdeksänkerroksiseen asuinrakennukseen osuneessa ohjusiskussa kuoli toistakymmentä ihmistä. Ainakin 30 ihmisen kerrottiin haavoittuneen varhain perjantaina tapahtuneessa iskussa.

Hätäpalvelu kertoi myös, että useita kuoli ja yksi haavoittui toisen venäläisohjuksen osuttua alueella sijaitsevaan vapaa-ajan keskukseen.

Iskut tehtiin lentokoneista, joka saapuivat Mustaltamereltä, kertoi Odessan sotilashallinnon tiedottaja Serhi Brattshuk.

– Pahin mahdollinen uhkakuva tapahtui. Kaksi strategista lentokonetta tuli Odessan alueelle, Brattshuk sanoi televisiohaastattelussa.

Harkovan alueella ainakin neljä ihmistä on kuollut ja kolme haavoittunut Venäjän iskuissa kuluneen vuorokauden aikana, kertoi alueen kuvernööri Oleh Synjehubov Telegramissa perjantaina aamupäivällä.

Maanantaina Venäjän isku ostoskeskukseen Keski-Ukrainan Krementshukissa vaati ainakin 18 kuolonuhria.

Zelenskyi: Venäjän poistuminen Käärmesaarelta muuttaa tilannetta Mustallamerellä

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi myöhään torstai-iltana julkaistussa puheessaan, että venäläisjoukkojen poistuminen Käärmesaarelta muuttaa merkittävästi tilannetta Mustallamerellä.

– Se ei kuitenkaan takaa turvallisuutta tai sitä, ettei vihollinen palaisi, mutta se rajoittaa valloittajien toimia merkittävästi, Zelenskyi sanoi.

Venäläisjoukot vetäytyivät torstaina Odessan alueen rannikon tuntumassa sijaitsevalta Käärmesaarelta. Venäjä selitti vetäytymistä strategisesti tärkeältä saarelta "hyvän tahdon eleeksi", joka osoittaa, ettei maa halua estää YK:n pyrkimyksiä saada viljanvienti Ukrainasta meriteitse käyntiin. Todellisuudessa Ukrainan asevoimat tulitti Käärmesaarta useita päiviä raskaasti tykistöllä ja raketeilla, joten venäläisillä ei todennäköisesti ollut muuta vaihtoehtoa kuin jättää saari.

Britannian sotilastiedustelu arvioi Venäjän vetäytymisen johtuneen siitä, että sen joukot olivat joutuneet eristyksiin ja siten entistä haavoittuvammiksi Ukrainan iskuille.

Ajatushautomo Institute for the Study of War arvioi, että vaikka vetäytyminen saarelta vähentää painetta Ukrainan rannikolla, Venäjä kykenee yhä laukaisemaan ukrainalaisiin rahtilaivoihin kohdistuvia ohjuksia Krimin niemimaalta ja Hersonin alueelta sekä käyttämään Mustanmeren laivastoaan.

----

Lähteenä myös AFP.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut