Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savonlinnassa suuri rakennuspalo, palosta levisi vaarallista savua

Savonlinnassa syttyi yöllä palamaan suuri tyhjillään oleva rakennus, kertoo Etelä-Savon pelastuslaitos. Alueelle annettiin vaaratiedote vaarallisesta savusta keskusta-alueella. Aamukuuden jälkeen vaaran kerrottiin olevan ohi.

Ihmisiä kehotettiin yöllä välttämään liikkumista Savolan alueella, ja pelastuslaitos ohjasi alueen asukkaita pysymään sisällä ja sulkemaan ilmanvaihdon.

Pelastuslaitoksen mukaan tiedossa ei ole henkilövahinkoja. 1 200 neliömetrin kokoinen rakennus tulee pelastuslaitoksen mukaan tuhoutumaan täysin.

Paikalle hälytettiin useita pelastusyksiköitä, ja sammutustöiden kerrottiin jatkuvan pitkään. Pelastuslaitos arvioi kahden jälkeen, että töitä riittää pitkälle aamuun.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Savolankadulle ennen aamuyhtä.