Puolustusministeri Kaikkonen istuu huomenna Nato-pöytään Brysselissä

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) osallistuu huomenna Naton kaksipäiväisen puolustusministerikokouksen aloittavalle työillalliselle Brysselissä. Puolustusministeriön mukaan paikalla ovat Naton jäsenmaiden lisäksi puolustusministerit myös Ruotsista, Georgiasta ja Ukrainasta sekä EU:n ulkosuhteita johtava Josep Borrell.

Työillallisella keskustellaan Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja sen vaikutuksista Euroopan turvallisuuteen. Kaikkonen kertoo odottavansa tapaamiselta "tärkeää ja vakavaa keskustelua" Euroopan turvallisuustilanteesta.

Ennen Nato-illallista Kaikkonen osallistuu Yhdysvaltain isännöimään Ukraina-kontaktiryhmän kokoukseen. Yli 40 maan ryhmä koordinoi aseavun toimittamista Ukrainaan.

Puolustusministeriön mukaan Kaikkosen ohjelmassa Brysselissä on myös useita kahdenvälisiä tapaamisia, muun muassa Ukrainan puolustusministerin Oleksi Reznikovin kanssa.

Naton puolustusministerikokous jatkuu torstaina jäsenmaiden eli Pohjois-Atlantin neuvoston kokouksella. Kokouksia johtava Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vieraili viikonloppuna Suomessa presidentti Sauli Niinistön isännöimissä Kultaranta-keskusteluissa. Siellä puheeksi nousi muun muassa Suomen ja Ruotsin jäsenyysprosessien hidastuminen Turkin esittämien vaatimusten takia.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut