Amerikkalainen tutkimuslaitos: Ukrainan vastahyökkäys on hyvässä vauhdissa, päässee Venäjän rajalle seuraavien päivien tai viikkojen aikana

Amerikkalainen ISW-tutkimuslaitos (Institute for the Study of War) arvioi, että Ukrainan vastahyökkäys Harkovan koillispuolella etenee hyvää vauhtia. Arvion mukaan venäläisjoukot saattavat olla tekemässä rajoitettua perääntymistä.

Joukot kuitenkin tuhosivat kolme siltaa perääntyessään, mikä hidastaa vastahyökkäystä.

– Ukrainan vastahyökkäyksen tarkoituksena on todennäköisesti ajaa venäläiset tykinkantaman ulkopuolelle, jotta Harkovaa ei kyetä pommittamaan, ISW:n arviossa sanotaan.

Tarkoituksena lienee myös Venäjän joukkojen sitominen Harkovan suunnalle, jotta niitä ei voida lähettää muualle. Ukrainan etenemistahti vaikuttaa ISW:n mukaan sen verran nopealle, että sitä on vaikea pysäyttää ennen rajaa.

ISW arvioi, että Venäjän johtama Hersonin kansantasavallan perustaminen on vain ajan kysymys. Tästä kielii instituutin mukaan se, että venäläisjoukkojen määrä Hersonissa ja Mariupolissa on kasvanut. Joukkoja on myös vedetty rintamalinjoilta takaisin suojaamaan venäläisten hallintaa alueilla.

Donetskin separatistialueen johtaja Denis Pushilin saapui Hersoniin perjantaina. Paikkakunnan päättävien miehittäjien mukaan alueen tavoitteena on Venäjän vallan alle asettuminen Krimin tapaan. Venäjä valtasi Krimin niemimaan vuonna 2014.

Näiden "kansantasavaltojen" tarkoituksena on ISW:n raportin mukaan se, että alueet saataisiin pysyvästi pois Ukrainan hallinnasta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut