Britannian puolustusministeriö: sota aiheuttaa 'raskaita tappioita' myös Venäjän tuoreimmalle kalustolle

Britannian puolustusministeriön tänä aamuna julkaisema katsaus Ukrainan tilanteesta kertoo Venäjän kokeneen merkittäviä kalustotappioita viime päivien aikana. Tiedusteluraportissa eritellään muun muassa Venäjän tuoreimpaan kalustoon kuuluvien T-90M-panssarivaunujen kokeneen tappioita.

Ainakin yksi mallin vaunu on tuhoutunut sen jälkeen, kun niitä lähetettiin Ukrainan taisteluihin parhaiten varusteltujen joukkojen mukana. Malli julkistettiin vuonna 2016. Siinä on edeltäjiinsä verrattuna useita parannuksia, kuten puolustusmekanismeja panssarintorjunta-aseilta, päivitetty pääase ja parempi navigaatiojärjestelmä. Parempi panssarointikaan ei ole suojannut ainakaan yhtä tuhottua vaunua, josta levisi paljon kuvia menneellä viikolla.

Brittitiedustelun raportin mukaan Ukrainan sota aiheuttaa koko ajan merkittäviä tappioita Venäjän kyvykkäimmille joukoille, joita armeijan johto käyttää taisteluissa melko surutta.

Brittien mukaan näiden joukkojen ja varusteiden täydentäminen tulee kestämään pitkään sodan päätyttyä.

Suurinta päänvaivaa Venäjälle tulee aiheuttamaan moderneimman kaluston korvaaminen, sillä maalle asetetut pakotteet estävät modernin länsimaisen teknologian maahantuonnin suurelta osin. Esimerkiksi moderneja piirilevyjä, joiden avulla uudet hävittäjät, panssarivaunut, tietokoneet ja muut laitteet toimivat, on hankala saada rajan taakse.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut