Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Helsingin pörssiviikko alkoi reippaassa nousussa, myös muualla Euroopassa ja USA:ssa kurssit ovat plussalla

Pörssiviikko Euroopassa alkoi nousutahdissa maanantaina. Viitteet edistysaskeleista Venäjän ja Ukrainan välisissä rauhanneuvotteluissa siivittivät kurssit nousuun sen jälkeen, kun Aasiassa pörssipäivä oli ollut mollivoittoinen.

Helsingissä pörssin yleisindeksi sulkeutui 3,7 prosenttia plussalla. Parhaimmillaan Helsingin pörssi kävi yli neljä prosenttia plussan puolella. Frankfurtissa yleisindeksi nousi 2,2, Pariisissa 1,8 ja Lontoossa 0,5 prosenttia.

Yhdysvalloissa Wall Streetin keskeiset indeksit avautuivat hienoiseen nousuun, mutta kääntyivät päivän edetessä laskuun. Yhdysvalloissa sijoittajien intoa hillitsevät odotukset keskuspankki Fedin tämän viikon kokouksessa tulossa olevasta ohjauskoron nostosta.

Öljyn hinta on maanantaina laskenut muutamalla prosentilla, mihin vaikuttavat sekä kasvaneet toiveet hintoja nostaneen Ukrainan sodan pikaisesta päättymisestä että keskeisen öljynkäyttäjän Kiinan uudet koronasulut.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on heiluttanut pörssikursseja jo helmikuusta. Helsingin pörssi elpyi noususuuntaan jo viime viikon lopulla.

Hongkongin pörssi sukelsi

Ennen Euroopan nousupäivää pörssikurssit laskivat suuressa osassa Aasiaa.

Hongkongin pörssissä nähtiin maanantaina suuri pudotus Kiinan ilmoitettua sunnuntaina Shenzhenin miljoonakaupunkia koskevasta koronasulusta. Shenzhen on merkittävä teknologian keskittymä Etelä-Kiinassa.

Hongkongin pörssin Hang Seng -indeksi putosi viisi prosenttia ja päätyi noin 19 500 pisteeseen. Se vajosi alle 20 000 pisteen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016.

17 miljoonan asukkaan Shenzhenissä julkinen liikenne on keskeytetty ja kaikkia asukkaita on kehotettu pysymään kotona. Sulun on määrä kestää maaliskuun 20. päivään saakka.

Myös Shanghai ja Singapore sulkeutuivat laskussa, mutta esimerkiksi Tokiossa päädyttiin loivaan nousuun.