THL: Tekninen häiriö koronatartuntojen raportoinnissa jatkuu, uusia tartuntoja raportoitiin vain 28

Tekninen häiriö koronatartuntojen raportoinnissa jatkuu, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tartuntatautirekisterin ilmoituksien käsittelyn teknisen häiriön takia uusia koronatartuntoja raportoitiin tänään vain 28.

Viime perjantaina alkaneen häiriön ongelmista osa on saatu jo ratkaistua, THL kertoo. Perjantaina koronatartuntoja raportoitiin vain 71.

THL:n mukaan häiriön aiheutti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä (Hus) saatu suuri määrä variantti-ilmoituksia, joiden liittäminen tartuntatautirekisteriin on ollut hidasta.

Kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa

THL:n mukaan koronavirustartuntojen valtakunnallinen ilmaantuvuus kahden viimeisen seurantaviikon aikana oli 1 407 tartuntaa 100 000:ta asukasta kohden.

Koronatartunnan saaneita potilaita on THL:n mukaan sairaalahoidossa 727, joista tehohoidossa 35. Sairaalahoidossa olevat potilaat voivat olla sairaalassa myös jonkin muun syyn kuin koronan takia.

Suomessa raportoitiin tänään THL:n mukaan kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta. Koronaan liittyviä kuolemia on raportoitu Suomessa kaikkiaan 2 366.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut