Poliisi epäilee nuorta henkilöä kahdesta tapon yrityksestä Tampereella joukkotappelun yhteydessä

Nuorta henkilöä epäillään kahdesta tapon yrityksestä Tampereella tapahtuneen joukkotappelun yhteydessä, Sisä-Suomen poliisista kerrotaan STT:lle. Joukkotappelu tapahtui Nekalan kaupunginosassa lauantain vastaisena yönä, ja siihen osallistui poliisin mukaan sekä täysi-ikäisiä että alaikäisiä nuoria.

Poliisin mukaan kaksi tappeluun osallistunutta nuorta sai teräaseesta sairaalahoitoa vaatineita vammoja. Poliisista ei sunnuntaina kommentoitu heidän terveydentilaansa.

Poliisi on ottanut teräaseen käyttäjän kiinni. Häntä epäillään kahden tapon yrityksen lisäksi pahoinpitelystä.

Poliisi on myös ottanut kiinni toisen henkilön niin ikään pahoinpitelystä epäiltynä. Tappeluun liittyviä pahoinpitelyrikoksia on poliisin mukaan tapahtunut useita. Epäiltyjen määrä saattaa vielä tutkinnan edetessä kasvaa.

– (Tätä) tutkitaan vielä, siinä on enemmän näitä pahoinpitelyrikoksia selvityksen kohteena, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Uusipaikka sanoo.

Hänen mukaansa joukkotappelu tapahtui varastokäyttöön tarkoitetussa vuokratallissa, jossa oli ollut sisällä paljon ihmisiä. Lisäksi tallin edustalla oli ollut vielä enemmän väkeä. Aamulehden tietojen mukaan paikalla olisi voinut olla yhteensä 150–200 ihmistä.

Tallissa sisällä olleiden kesken oli tullut riitaa, joka oli johtanut joukkotappeluun ja epäiltyihin väkivaltarikoksiin.

Vastaavia juhlia tullut vastaan ennenkin

Aamulehden mukaan väki oli kokoontunut vuokratallille nuorisojuhliin. Talleja käytetään tavallisesti autojen korjaamiseen tai tavaroiden varastointiin. Tallien vuokraaminen juhlien järjestämistä varten on laitonta, tutkinnanjohtaja Uusipaikka kertoo Aamulehdelle.

– Tämä lähtee jo siitä, mihin tontti on suunniteltu ja mihin tarkoitukseen rakennusvalvonta on antanut luvan, millaiset vaatimukset ovat poistumisreiteille, ilmanvaihdolle sekä sammuttimille. Tallitiloissa ne eivät ole samaa tasoa kuin ravintoloissa.

Uusipaikan mukaan tallien käyttö on tästä huolimatta varsin kirjavaa, eikä nyt nähty juhlakaan ollut ensimmäinen laatuaan, joka on tullut poliisille Tampereella vastaan.

– Tavanomaisin tilanne, joka meille tulee eteen, on kannabiskasvattamo tällaisessa, Uusipaikka toteaa Aamulehdelle.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut