Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suur-Lontoon poliisin päällikkö Cressida Dick jättää tehtävänsä skandaalien höykytettyä poliisilaitosta

Britanniassa Suur-Lontoon poliisin päällikkö Cressida Dick ilmoitti torstaina jättävänsä tehtävänsä lukuisten skandaalien höykytettyä poliisilaitosta.

Maan pääkaupungin poliisivoimia ovat ravisuttaneet viime aikoina muun muassa syytökset rasismista ja seksismistä. Viime vuonna otsikoihin nousi myös nuoren naisen murha, jonka tekijäksi paljastui poliisin listoilla tekoaikaan ollut mies.

Vuonna 2017 Cressida Dick valittiin Suur-Lontoon poliisin johtoon ensimmäisenä naisena.

Torstaina hän kuitenkin kertoi, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin väistyä sivuun tehtävästään. Televisioidussa puheessa asiasta kertonut Dick puolusti omia toimiaan ja kiitti kollegoitaan heidän jokapäiväisistä ponnisteluistaan.

Dick, 61, kertoi tuntevansa tehtävän jättämisestä suurta surua.

– On selvää, ettei pormestarilla ole enää riittävää luottamusta johtajuuteeni, jotta voisin jatkaa, Dick kuitenkin jatkoi.

Hänen oli ollut määrä johtaa Suur-Lontoon poliisivoimia vuoteen 2024 saakka.

Dick sanoi jatkavansa tehtävässään vielä lyhyen ajan, jotta poliisivoimien tasapaino voitaisiin säilyttää.

Pormestarin luotto Dickiin loppui

Dickin päätöksen edellä Lontoon pormestari Sadiq Khan kertoi, ettei hänellä riitä enää luottamusta Dickin johtajuuteen.

Khan oli tavannut Dickin viime viikolla. Kaksikon kohtaamisessa Khan oli vaatinut laajoja muutoksia, jotta poliisivoimista saataisiin kitkettyä rasismi, seksismi, homofobia, kiusaaminen, syrjintä ja misogynia.

Torstaina pormestari kertoi, ettei ollut tyytyväinen siihen, miten poliisipäällikkö oli vaateisiin vastannut.

Dickin eroa oli vaadittu jo pidemmän aikaa erinäisten skandaalien vuoksi. Yksi näkyvimmistä oli niin Britanniassa kuin ulkomaillakin kuohuttanut Sarah Everardin tapaus.

48-vuotias poliisi Wayne Couzens sieppasi viime vuoden maaliskuussa 33-vuotiaan Everardin tekaistulla pidätyksellä, jonka jälkeen hän raiskasi ja murhasi naisen. Couzens tuomittiin syksyllä elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Dick on myöntänyt tapauksen aiheuttaneen häpeää Suur-Lontoon poliisille.

Dick on optimistinen poliisivoimien tulevaisuuden suhteen

Dick viittasi Everardin tapaukseen myös eropuheessaan. Hän kertoi kyseisen tapauksen ja monien muiden heikentäneen luottamusta Suur-Lontoon poliisivoimiin.

Dick kuitenkin kertoi poliisivoimien pyrkivän palauttamaan yleisön luottamusta itseensä. Väistyvä poliisipäällikkö sanoi suhtautuvansa erittäin optimistisesti niin Suur-Lontoon poliisin kuin Lontoon kaupunginkin tulevaisuuteen.

Lontoon poliisi kertoi tiistaina tutkinnasta, joka lisää painetta pääministeri Boris Johnsonia kohtaan. Tutkinta koskee Britanniassa koronasulkujen aikana muun muassa pääministerin virka-asunnossa Downing Streetillä pidettyjä juhlia. Johnson on myöntänyt olleensa paikalla ainakin yhdessä tällaisessa juhlassa.

Hiillostuksesta huolimatta pääministeri ylisti Dickin saavutuksia Twitterissä, kuten teki myös sisäministeri Priti Patel.