SVT: Islamistiryhmät käyvät somekampanjaa Ruotsia vastaan ja kehottavat terrori-iskuihin

Ruotsissa islamistiryhmät ovat levittäneet sosiaalisessa mediassa valheellista tietoa väittäen, että Ruotsin viranomaiset ja kunnat sieppaavat lapsia muslimivanhemmilta. Asiasta kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT . Kampanjan oletetaan saaneen alkunsa Isis-alueilla oleskelleiden naisten lasten huostaanotoista.

Joulukuussa Twitterissä alkanut kampanja on vahvistunut viimeisen viikon aikana, levinnyt arabiankielisillä kanavilla ja saanut miljoonia seuraajia. Kommenttikentissä on kirjoitettu uhkauksia väkivallasta ja terroriteoista, SVT kertoo.

Ruotsin psykologisen puolustusviraston mukaan kampanja käyttää disinformaatiota taktisena keinona johtaakseen yleisöä harhaan. Kampanjan ytimen muodostavat videoklipit itkevistä lapsista, jotka sanovat Ruotsin viranomaisten siepanneen heidät vanhemmiltaan.

SVT:n mukaan kampanjan takana olevat tahot ovat sopeuttaneet kampanjaa Ruotsin viranomaisten toiminnan mukaan. Viranomaisten yritettyä ehkäistä väärän tiedon leviämistä arabiankielisissä medioissa verkkokampanja vain voimistui entisestään. Samalla myös uhkaukset väkivallasta ja terroriteoista muuttuivat vakavammiksi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut