Ydinvoimalan valmistuminen lykkääntyy jälleen Ranskassa – samaa tyyppiä kuin Olkiluodon uusi reaktori

Malliltaan Olkiluodon kolmosreaktoria vastaavan ydinvoimalan valmistuminen lykkääntyy jälleen Ranskassa. Ranskalainen sähköyhtiö EDF kertoo, että polttoaineen lataamiseen päästään vasta ensi vuoden toisella neljänneksellä, kun aiempi aikataulutavoite oli tämän vuoden loppi.

Samalla voimalan rakennuskustannukset jatkavat nousuaan. EDF arvioi nyt, että Flamanvillessä Englannin kanaalin rannalla sijaitseva voimala maksaa 12,7 miljardia euroa. Alkuperäinen kustannusarvio oli 3,3 miljardia euroa.

Flamanvillen voimala on kärsinyt rakennusvaiheessa lukuisista teknisistä ongelmista, jotka Ranskan säteilyturvasta vastaava viranomainen on vaatinut korjattaviksi.

Olkiluodon lisäksi kaksi vastaavaa voimalaa on käynnistynyt Kiinassa. OL3:n on määrä aloittaa säännöllinen sähköntuotanto kesällä. Flamanvillessä päästään säännölliseen sähköntuotantoon arviolta 5–6 kuukautta polttoaineen lataamisen jälkeen.

Ranskassa 70 prosenttia maan kuluttamasta sähköstä tuotetaan ydinvoimalla. Reaktoreita on yhteensä 56, mutta useat niistä ovat lähestymässä elinkaarensa päättymistä.

Ranskan hallitus on antanut Cordemais'n hiilivoimalalle luvan jatkaa toimintaansa kunnes Flamanvillen säännöllinen sähköntuotanto alkaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut