Unkarissa vaalit huhtikuussa, Orban tavoittelee jo neljättä kautta pääministerinä

Unkarissa pidetään parlamenttivaalit huhtikuun alussa, kertoi presidentti Janos Ader verkkosivuillaan tiistaina. Vuonna 2010 valtaan noussut istuva pääministeri Viktor Orban, 58, tavoittelee jo neljättä perättäistä kautta pääministerinä.

Mielipidemittausten mukaan opposition yhdistynyt allianssi on lähes tasoissa Orbanin oikeistolaisen Fidesz-puolueen kanssa, mikä ennakoi tasaisia vaaleja.

Edellisissä vaaleissa vuonna 2018 Fidesz sai yhdessä koalitioon kuuluvien kristillisdemokraattien kanssa 48 prosenttia äänistä, mikä toi heille 133 parlamentin 199 paikasta. Kahden kolmasosan enemmistö on mahdollistanut lakihankkeiden viemisen läpi parlamentissa lähes esteettä.

Orban on edelleen verrattain suosittu Unkarissa, vaikka häntä on kritisoitu muun muassa korruptiosta, autoritaarisista otteista ja kovaotteisesta siirtolaispolitiikasta.

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump sanoi viime viikolla, että Orbanilla on hänen täysi tukensa, kun tämä tavoittelee jatkokautta.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut