Time-lehti nimesi maanantaina Elon Muskin vuoden henkilöksi. Musk tunnetaan sähköautoja ja muun muassa aurinkopaneeleita valmistavan Tesla -yhtiön perustajana sekä avaruusmatkailun yrittäjänä.
Etelä-Afrikassa syntynyt 50-vuotias Musk on tänä vuonna rankattu myös maailman rikkaimmaksi ihmiseksi.
Musk on viime vuosina esiintynyt jatkuvasti etenkin amerikkalaisessa kulttuurissa. Hän on kerännyt 66 miljoonaa Twitter-seuraajaa.
Time-lehti nimesi vuoden henkilön ensimmäisen kerran vuonna 1927.