Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Tampereen viemäripalo aiheutti pahoja vahinkoja viemärijärjestelmään

Suuren viemäripalon jälkisammutustyöt päättyivät yöllä. Kalle Parkkinen / LEHTIKUVA

Saara-Miira Kokkonen, Lassi Lapintie / STT

Tampereen keskustassa eilen illalla syttynyt suuri viemäripalo aiheutti pahoja vahinkoja viemärijärjestelmään, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos. Lisäksi viereisiin rakennuksiin tuli merkittäviä savuvahinkoja.

Suuren viemäripalon jälkisammutustyöt päättyivät yöllä.

Maanalainen palo syttyi viemäriverkoston kunnostustyön yhteydessä alkuillasta. Tulipalosta annettiin terveydelle vaarallisen savun vuoksi vaaratiedote. Vaaratilanteen kerrottiin päättyneen yhdeksän jälkeen illalla.

Maan alla paloi pelastuslaitoksen mukaan lasikuitua ja eristeitä, mikä aiheutti erittäin myrkyllistä savua. Savua levisi pelastuslaitoksen mukaan kaupungilla laajalle alueelle, ja ihmisiä kehotettiin välttämään liikkumista alueella ja sulkemaan ilmanvaihto.

Pelastuslaitoksen tiedon mukaan kukaan ei loukkaantunut palon vuoksi.

Onnettomuus aiheutti haittaa myös liikenteelle, kun liikenne katkaistiin Tampereen keskustassa palon vuoksi pelastuslaitoksen työskennellessä alueella.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut