Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ei rikossyytteitä Itävallan hiihtokeskuksen koronaryppään vuoksi

Itävallassa syyttäjät ilmoittivat keskiviikkona, että rikossyytteitä ei nosteta koronan rajusta leviämisestä Ischglin hiihtokeskuksessa viime vuonna. Tuhannet kansainväliset turistit saivat tartunnan Tirolissa sijaitsevassa hiihtokeskuksessa.

Innsbruckin syyttäjänviraston mukaan ei ole näyttöä siitä, että kukaan olisi rikossyytteen edellyttämällä tavalla tehnyt jotain tai jättänyt tekemättä mitään lisätäkseen tartuntariskiä.

Neljä paikallista virkamiestä ja yksi muu ihminen oli asetettu rikostutkinnan kohteeksi hiihtokeskuksen tapahtumien vuoksi.

Syyskuussa Wienin tuomioistuin alkoi käsitellä itävaltalaisten ja saksalaisten tekemiä siviilioikeudellisia kanteita samasta asiasta. Kanteissa epäillään viranomaisia ​​siitä, että he eivät reagoineet riittävän nopeasti epidemioihin Ischglissä ja muissa Tirolin maakunnan lomakohteissa.