Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Kela: Isät jättivät käyttämättä ison osan isyysvapaasta – täällä päin Suomea isät hyödynsivät eniten vapaita

Isyysrahaa sai vuonna 2018 syntyneiden lasten isistä 79 prosenttia lapsen toiseen ikävuoteen mennessä. Osuus on kolme prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin syntyneiden lasten isillä. Timo Mustalampi
Emmi Julkunen

Emmi Julkunen

Vuonna 2018 syntyneiden lasten isät pitivät isyysvapaata keskimäärin 35 arkipäivää, mikä on noin 65 prosenttia lakisääteisestä enimmäispituudesta. Asiasta tiedotti Kela.

Maksimissaan isien kiintiö on 54 arkipäivää. Isyysrahaa sai vuonna 2018 syntyneiden lasten isistä 79 prosenttia lapsen toiseen ikävuoteen mennessä. Osuus on kolme prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin syntyneiden lasten isillä.

Pisimpään vapaalla olivat ahvenanmaalaiset isät, keskimäärin 43 päivää. Lyhyimmät vapaat taas pidettiin Päijät-Hämeessä, keskimäärin 31 päivää.

Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan hallituksen ehdotus perhevapaiden uudistamiseksi. Uudistuksen on määrä tulla voimaan elokuussa 2022.

Uudistuksen mukaan ensi vuoden elokuusta alkaen isille varattu kiintiö on 160 arkipäivää. Isyysvapaauudistukset ovat yleensä lisänneet isien vanhempainpäivärahojen käyttöä. Vuoden 2013 isyysvapaauudistus pidensikin hieman isien käyttämiä vapaita, keskimäärin 33 päivästä 36 päivään.

Vuonna 2020 vanhempainpäivärahaa sai 79 000 äitiä ja 58 000 isää.

Määrät ovat vähentyneet jo useana vuonna peräkkäin, mutta kuluvana vuonna tammi-syyskuussa saajia on ollut enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan.

Kommentoi

Mainos: Aamuposti

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut