Parisuhteessa elävien miesten toipumisennuste on parempi, jos he sairastuvat eturauhassyöpään, mutta he näyttäisivät myös sairastuvan tautiin muita epätodennäköisemmin, selviää tuoreesta European Journal of Epidemiology -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.
Tutkimuksen perusteella sairastumisriski on suurempi miehillä, jotka ovat leskeytyneet tai elävät yksin. Ero oli peräti 20 prosentin luokkaa. Etenkin eturauhasen ulkopuolelle levinneet syövät olivat heillä yleisempiä.
Tutkimuksessa yhdistettiin 12 tutkimuksen aineistot, jotka koostuivat lähes 15 000 eturauhassyöpäpotilaan ja 12 000 terveen verrokin tiedoista. Analyysissä huomioitiin monia eturauhassyövän riskitekijöitä, mutta on silti mahdollista, että parisuhteen lisäksi muutkin seikat ovat vaikuttaneet tuloksiin. Parisuhteessa elävät miehet voivat esimerkiksi hakeutua aktiivisemmin lääkäriin, ja heillä voi olla terveellisemmät elämäntavat.
Eturauhassyöpä on suomalaismiesten yleisin syöpätauti, ja toiseksi yleisin syöpäkuolemien aiheuttaja. Uusia tapauksia todetaan vuosittain runsaat 5000.