Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Britanniassa paunat ja unssit tekevät paluun – hallitus puhuu brexitin vapauksista

STT

Britanniassa perinteisiä paino- ja pituusmittoja voi jonkin ajan kuluttua käyttää ainoina mittoina. Näin ollen esimerkiksi kaupoissa ei enää tarvitse ilmoittaa paunan ja unssin rinnalla kiloja ja grammoja, kertoo brittilehti Times .

Hallitus on julkistanut traditionaalisten mittojen kunnianpalautusta koskevan suunnitelmansa. Paluu vanhaan on mahdollista, koska Britannia ei enää kuulu EU:hun.

Muutosta varten hallitus säätää lain, joka astuu voimaan brexit-ministeri David Frostin mukaan aikanaan. Hänen mukaansa kyse on osa laajempaa kokonaisuutta "hyödyntää brexitin vapauksia" niin, että Britannian säännöt ja määräykset "palvelevat parhaimmin Britannian kansallista etua".

– Meillä on nyt mahdollisuus tehdä asioita toisin ja varmistaa, että brexitin vapauksia käytetään auttamaan liike-elämää ja kansalaisia pärjäämään ja menestymään, Frost sanoi Timesin mukaan.

EU:n paino- ja pituusmittadirektiivi astui voimaan vuonna 2000. Tuonkin jälkeen tavaroiden hinnoittelussa voitiin käyttää vanhoja painomittoja, mutta niiden rinnalla hinta piti ilmoittaa grammoissa ja kiloissa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut