Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Yksi kuoli ja kolme loukkaantui vakavasti pienkuorma-auton ulosajossa Kokkolassa perjantai-iltana

Poliisi on aloittanut Kokkolan onnettomuudesta esitutkinnan. Kuvassa turmapaikka 11. syyskuuta 2021. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

Iiro-Matti Nieminen, Maiju Ylipiessa / STT

Kokkolassa yksi ihminen kuoli ja kolme loukkaantui vakavasti perjantai-iltana tapahtuneessa pienkuorma-auton ulosajossa, kertoi Pohjanmaan poliisi lauantaina.

Poliisin mukaan onnettomuus sattui, kun Kannuksen suunnasta valtatie 28:aa eli Kajaanintietä ajanut pienkuorma-auto suistui tien vasemmalle puolelle ojaan.

Onnettomuus sattui Kokkolan Kälviällä lähellä Kannuksen kunnanrajaa. Pelastuslaitos sai ilmoituksen ulosajosta noin puoli yhdeksän aikaan illalla.

Päivystävä palomestari Ville Mikkola kertoi STT:lle perjantai-iltana, että auto oli ajautunut ojan yli aukiolle. Hän myös sanoi Ilta-Sanomille , että muutama puu meni nurin.

Autossa oli kuljettajan lisäksi viisi ihmistä. Yksi matkustajista kuoli ulosajossa saamiinsa vammoihin. Kolme muuta matkustajaa loukkaantui vakavasti.

Poliisi ei ole kertonut kuolonuhrin ikää tai sukupuolta.

Alkoholinkäyttöä ei epäillä

Poliisi on aloittanut onnettomuudesta esitutkinnan. Tutkinnanjohtaja, komisario Stefan Nordman sanoo, että liikenneonnettomuuksissa epäillään lähtökohtaisesti vähintään liikenneturvallisuuden vaarantamista.

– Tässä epäillään kyllä muitakin rikosnimikkeitä, mutta ne tarkentuvat vielä esitutkinnan alussa, Nordman sanoi STT:lle.

Hän luonnehtii poliisin käynnistämää esitutkintaa laajaksi.

Poliisi ei lauantaina iltapäivällä kommentoinut onnettomuuden syytä tai tapahtumien kulkua tarkemmin. Nordmanin mukaan alkoholilla ei kuitenkaan epäillä olleen osuutta ulosajoon.

Tieosuudella ei onnettomuuspaikan läheisyydessä ole suuria mutkia.

Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta jatkavat onnettomuuden tutkintaa.

Kommentoi

Mainos: Estateguru Finland Oy

Kolme syytä harkita yrityslainan ottamista

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut