Kiitos, että olet tilaajamme! Olet mukana turvaamassa laadukkaan journalismin tulevaisuutta.

Yhdysvalloissa ainakin neljä kuollut Ida-hirmumyrskyssä – sähkökatkot voivat jatkua pahimmillaan viikkoja

Vaurioitunutta kattoa peitettiin Laplacessa Louisianassa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvalloissa Louisianan ja Mississippin osavaltioissa arvioitiin tiistaina hirmumyrsky Idan aiheuttamia tuhoja. Tähän mennessä ainakin neljän ihmisen kerrotaan kuolleen.

Uutiskanava CNN: n mukaan miljoonat asukkaat ovat vailla sähköä, ja sähkötön aika saattaa kestää viikkoja. Lisäksi asukkaiden riesaksi saattaa tulla ylenpalttinen kuumuus.

– Tuhojen kokonaisarviointi voi vielä useita päiviä, koska monille alueille ei tällä hetkellä päästä, sanoi sähköntuotantoyhtiö Entergy .

Viranomaisten mukaan joillakin alueilla sähkövaurioiden korjaus voi viedä jopa kuukauden.

New Orleansin lentoasema kertoi, että kaikki tiistaille kaavaillut saapuvat ja lähtevät lennot oli peruttu.

Hirmumyrsky Ida saapui Yhdysvaltoihin sunnuntaina ja toi mukanaan rankkasateita, kovia tuulia ja tulvia.

Pelastustyöt jatkuvat yhä, kun ihmiset ovat jääneet tulvan takia eristyksiin koteihinsa tai jopa talojensa ullakoille ja katoille, kun tulvavesi on noussut talojen sisällä.

Evakuoituja pyydetään pysymään muutama päivä poissa kodeistaan

Presidentti Joe Biden on julistanut Louisianan ja Mississippin suurkatastrofialueiksi, ja tämä mahdollistaa niille liittovaltion avun.

Louisianan kuvernööri John Bel Edwards sanoi, että osavaltio on lähettänyt yli 1 600 pelastustyöntekijää avustamaan ja etsimään ihmisiä. Yhdysvaltojen liittovaltio on puolestaan lähettänyt yli 5 200 henkilöä Louisianan, Mississippin, Texasin ja Alabaman osavaltioihin.

Viranomaiset ovat myös pyytäneet evakuoituja ihmisiä pysymään vielä muutaman päivän poissa kodeistaan, koska kadut ovat täynnä rojua sekä kaatuneita puita ja sähkölinjoja.

Sunnuntaina Ida eteni voimakkaana, neloskategorian hurrikaanina. Maanantaina se kuitenkin laimentui ykköskategorian hurrikaanista trooppiseksi myrskyksi.

Ida on liikkeessä koilliseen, ja sen uskotaan tuovan mukanaan voimakkaita sateita ja tulvia muun muassa Tennesseen osavaltion alueelle.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut