Rakennusten nuohousten toteutuminen on heikentynyt muutama vuosi sitten voimaan tulleen nuohousuudistuksen jälkeen, vaikka uudistus ei olekaan nostanut merkittävästi nuohouksen hintaa. Asia ilmenee sisäministeriön teettämästä selvityksestä, jonka on toteuttanut Itä-Suomen yliopisto.
Yliopisto selvitti, miten nuohouspalveluiden vapautuminen kilpailulle vuoden 2019 alussa on vaikuttanut markkinoiden toimivuuteen, hintoihin ja nuohousvelvoitteen toteutumiseen. Tuolloin lakkasi piirinuohousjärjestelmä ja siihen liittynyt hintasääntely.
Selvityksen mukaan hintataso ei ole noussut merkittävästi, mutta nuohousväli on pidentynyt. Etenkin nuohoojat kokevat, etteivät kiinteistöjen omistajat ole sisäistäneet vastuutaan säännöllisestä nuohouksen tilaamisesta. Ympärivuotisesti asuttujen rakennusten hormit ja tulisijat on nuohottava vuosittain, loma-asuntojen ja mökkien nuohous on huolehdittava kolmen vuoden välein.
Tulisijoihin ja savuhormeihin liittyvien tulipalojen lukumäärät ovat kuitenkin pysyneet aikaisemmalla tasolla.
Yliopiston havaintojen mukaan nuohousyritykset myös ilmoittavat aikaisempaa harvemmin tulisijoissa ja hormeissa havaitsemistaan vioista pelastuslaitoksille, vaikka sääntely ei ole ilmoittamisvelvoitteen osalta muuttunut.
Kilpailu koventunut ja yritysten määrä kasvanut
Laajasti Suomessa käytetyssä piirinuohousjärjestelmässä nuohouksen järjestämisvastuu oli pelastuslaitoksilla. Ne kilpailuttivat nuohousyrittäjät, valitsivat yksinoikeudella tietyllä alueella toimivan piirinuohoojan ja määräsivät hinnan.
Piirinuohoojajärjestelmän päättyminen on myös selvityksen mukaan lisännyt nuohousyritysten määrää alalla. Kun nuohoojien "reviirit" ovat poistuneet, on myös yritysten kilpailu lisääntynyt etenkin tiheästi asutuilla alueilla. Samalla myös yritysten toiminta-alueet ovat laajentuneet.
– Selvityshankkeen mukaan nuohousuudistuksen toimeenpano on sujunut melko hyvin, eikä yllättäviä vaikutuksia ole syntynyt, professori Anssi Keinänen Itä-Suomen yliopistosta sanoo tiedotteessa.