Euroopan unionin tuomioistuin on antanut päätöksen, jonka mukaan Puolan tuomareita koskevissa kurinpitotapauksissa tehty uudistus ei "ollut yhteensopiva" EU:n lainsäädännön kanssa. EU-tuomioistuin julkisti päätöksensä torstaina.
Euroopan unionin tuomioistuin totesi, että Puola ei ole täyttänyt EU:n lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Päätös kiihdyttänee entisestään EU:n ja sen jäsenmaan Puolan kiistoja, jotka liittyvät Puolan oikeuslaitoksen uudistuksiin.
Puolan perustuslakituomioistuimen määrä päättää tänään EU-lainsäädännön velvoittavuudesta
Puolan perustuslakituomioistuimelta odotetaan tänään päätöstä siitä, onko maan omalla lainsäädännöllä vai EU-säädöksillä maassa ensisijainen asema.
Keskiviikkona Puolan perustuslakituomioistuin uhmasi jo EU-oikeutta päätöksellään, jossa se katsoi Euroopan unionin tuomioistuimen tilapäiset toimenpiteet Puolan oikeusjärjestelmän uudistuksia vastaan maan perustuslain vastaisiksi.
EU-tuomioistuin antoi aiemmin päivällä tilapäisen käskyn keskeyttää tuomareita valvovan kurinpitoelimen toiminnan välittömästi.
EU-tuomioistuimen odotetaan tänään antavan vielä uuden päätöksen tuomarien kurinpitoelimen laillisuudesta.
Puola ja EU ovat pitkään riidelleet uudistuksista, joita hallitseva oikeistopopulistinen Laki ja oikeus -puolue on ajanut maassa läpi.
Puolassa viime vuonna voimaan tullut laki muun muassa estää tuomareita viemästä oikeuskysymyksiä Euroopan unionin tuomioistuimeen. Korkeimman oikeuden tuomareita valvomaan perustetulla kurinpitoelimellä taas on esimerkiksi valta viedä tuomareilta heidän oikeudellinen koskemattomuutensa.
Euroopan komissio katsoo, että uudistukset horjuttavat laillisuusperiaatetta.